Neymar-siirron puinti jatkuu – myös Bartomeua syytetään petoksesta

Yli 1,5 vuotta sitten Barcelonaan siirtyneen Neymarin siirto puhuttaa edelleen. Espanjan yleinen syyttäjä syyttää FC Barcelonaa ja sen kahta viimeisintä puheenjohtajaa Sandro Rosellia ja Josep María Bartomeua petoksesta. Bartomeun epäillyn rikoksen suuruus on 2,8 miljoonaa euroa.
Syyttäjien mukaan Barcelona maksoi Neymarin siirrosta yhteensä 94,8 miljoonaa euroa. Summa koostuu 82,7 miljoonan euron siirrosta ja 12,1 miljoonan euron veroista. Rosell ilmoitti aikoinaan ostohinnaksi 57,1 miljoonaa.
Syyttäjän mukaan Barcelona jätti maksamatta veroja 2,4 miljoonan euron edestä vuonna 2011 ja 6,9 miljoonaa euroa vuonna 2013, kun Neymar asui vielä Brasiliassa. Rosell tiettävästi pimitti osan Neymarille maksetuista rahoista. Kaiken kaikkiaan Barcelona teki Santosin kanssa neljä ja Neymarin tai hänen isänsä kanssa seitsemän eri sopimusta. Nimellisesti osa rahoista ei ollut Neymarista maksettavaa siirtokorvausta, mutta syyttäjän mukaan todellisuudessa kaikki Barcelonan maksamat erät liittyivät nimenomaan Neymarin hankintaan.
Tiettävästi vuonna 2011 Rosell teki sopimuksen Neymarin isän omistaman yrityksen kanssa. Sopimus koski Neymarin ostamista vuonna 2014. Lisäksi Barca teki ”lainasopimuksen”, jonka myötä seura oikeastaan maksoi 10 miljoonan euron etukäteispalkan Neymarille. Tästä summasta Barcelonan olisi pitänyt maksaa 2,4 miljoonan euron verot. Kaksi vuotta myöhemmin Rosell ja Santos sopivat 17,1 miljoonan euron arvoisesta uudesta pelaajasopimuksesta.
Barca maksoi Santosille myös 7,9 miljoonaa euroa ”ruohonjuuritason” yhteistyöstä, 4,5 miljoonaa euroa ystävyysottelusta, jota ei ole vielä pelattu ja siitä, että Santos osallistuu kauden alussa pelattavaan Gamper Trophyyn. 31.5.2013 Rosell ja Bartomeu hyväksyivät vielä kahden miljoonan euron korvauksen, mikäli Neymar pääsisi Ballon d’Or -äänestyksessä kolmen parhaan joukkoon.
Näiden korvausten lisäksi Barcelona maksoi Neymarille tai Neymarin isän omistamille yrityksille erilaisia summia vuonna 2011: 8,5 miljoonaa euroa työstä, 1,5 miljoonaa euroa kuvaoikeuksista, 649 985 euroa agentti- ja edustuspalkkioita, kaksi miljoonaa euroa kykyjenetsintätyöstä ja neljä miljoonaa euroa muita agenttimaksuja. Vuonna 2013 Neymarin isän yritykselle maksettiin kahdessa eri osassa korvaus mainossopimuksista brasilialaisten yritysten kanssa.
Barcelona, Rosell ja Bartomeu voivat välttää oikeuskäsittelyn, mikäli osapuolet hyväksyvät syyttäjän vaatimuksen ja suostuvat maksamaan vaaditun korvauksen. Barcelona on jo tähän mennessä joutunut maksamaan 13 550 830,56 euroa jälkiveroja Neymarin siirron takia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa