Copa del Rey: Espanyol pudotti Sevillan – Athletic Bilbao Málagan
Kuva: Getty Images
Espanyol aiheutti todellisen yllätyksen Copa del Reyssä. Joukkue kaatoi puolivälierissä Sevillan yhteismaalein 3-2. Välierissä Espanyol saa vastaansa Athletic Bilbaon, joka kaatoi Málagan yhteismaalein 1-0.
Neljännesvälierissä kaatui Valencia ja nyt Sevilla. Espanyol onnistui pitämään toisen osaottelun pitkään maalittomana, mikä sopi sille, sillä ensimmäisen pelin Espanyol oli voittanut 3-1. Lopulta Sevilla sai kavennuksen aikaan, mutta liian myöhään. Diogo Figueiras upotti rangaistusalueen ulkopuolelta komean laukauksen sisään. Peliaikaa oli kuitenkin jäljellä enää pari minuuttia, eikä Sevilla lähemmäs päässyt.
– Hetki hetkeltä huomasimme, että voisimme saavuttaa jotain turnauksessa. Nyt saavutimme, joten olen ilahtunut, Espanyolin päävalmentaja Sergio sanoi lehdistötilaisuudessa.
Athleticin ja Málagan välinen avausottelu oli päättynyt maalittomaan tasapeliin, joten ratkaisua etsittiin San Mamésilla. Athletic painoi päälle ja onnistui ratkaisemaan toisen puoliskon alussa. 49. minuutilla kotijoukkue pääsi 4v3-vastahyökkäykseen. Maali oli kuin oppikirjasta. Keskikaistalta pallo jaettiin oikeaan laitaan Markel Susaetalle, joka syötti maalin eteen Aritz Adurizille. Aduriz pääsi puttamaan tyhjiin.
– Tarvitsimme tällaista iloa. Olen iloinen kannattajien puolesta, koska vaikealla liigakaudella tällainen ilo on aina tervetullut, Athleticin päävalmentaja Ernesto Valverde mietti ottelun jälkeen.
Copa del Rey torstaina
Getafe – Villarreal 0-1 (0-0) / yhteismaalit 0-2 0-1 Gerard Moreno (78.) Athletic Bilbao – Málaga 1-0 (0-0) / yhteismaalit 1-0 1-0 Aritz Aduriz (49.) Sevilla – Espanyol 1-0 (0-0) / yhteismaalit 2-3 1-0 Diogo Figueiras (88.)LUE MYÖS:
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa