Córdoba-puolustaja: ”Toivon Cristiano Ronaldon saavan oikeudenmukaisen rangaistuksen”

Madridissa puhutaan tällä hetkellä Cristiano Ronaldon ulosajosta. Portugalilaiselle näytettiin suoraa punaista lauantain ottelussa Córdobaa vastaan, kun hän huitaisi Edimaria.
– Siinä tilanteessa Cristiano kävi vähän kuumana ja hän oli hieman turhautunut. Niin olisi voinut tapahtua kenelle tahansa meistä. Minun puoleltani se on käsitelty ja mennyttä. Annan anteeksi Cristiano Ronaldolle. En kanna kaunaa, Edimar sanoi ottelun jälkeen.
– Pyysikö hän anteeksi? Ainoa asia mitä olen nähnyt, on se, mitä hän kirjoitti sosiaalisessa mediassa. Tilanteen jälkeen emme puhuneet, emmekä ole puhuneet puhelimessa.
– En usko, että hän yritti satuttaa minua, se oli osa peliä. Se ei ollut aggressiivista. Hän osui minua jalkoihin ja suuhun, siinä se. Haluan ihmisten tietävän, mitä kentällä tapahtui. Toivon hänen saavan oikeudenmukaisen rangaistuksen, ei enempää. En halua sanoa mitään häntä vastaan, ja toivon hänen olevan myös jatkossa maailman paras pelaaja.
Pian pelin jälkeen Ronaldo pahoitteli tapahtunutta sosiaalisessa mediassa.
– Pyydän kaikilta ja etenkin Edimarilta anteeksi ajattelemattomia tekojani, Ronaldo kirjoitti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Barcelonan Mestarien liigan haaveet murskaksi hengästyttävässä trillerissä
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle