Real Madrid vahvisti Lucas Silvan hankinnan

Lucas Silva siirtyy Cruzeirosta Real Madridiin. Los Blancos vahvisti siirron verkkosivuillaan. Silvan sopimus ulottuu kauden 2019-2020 loppuun. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen, mutta sen arvellaan olevan noin 13 miljoonaa euroa.
– Tämä on kerran elämässä -tilaisuus. Unelmani kävi toteen. Olen hyvin onnellinen juuri nyt, Silva sanoi lehdistölle.
Keskikentällä puolustavassa roolissa pelaava Silva voitti hiljattain Brasilian mestaruuden. Hänet myös valittiin sarjan tähdistöjoukkueeseen.
– Hän on hyvä pallollisena, ja hän tuo myös erinomaista puolustustyöskentelyä. Lisäksi hän omaa erinomaiset pitkät syötöt ja fantastisen laukauksen, Real Madrid kertoi tiedotteessaan.
Toimittajan sana
Lucas Silva on vasta 21-vuotias, joten hän on Realilta hankinta moneksi vuodeksi eteenpäin. Silvan tulon myötä Realin kokoonpanossa on seitsemän pelaajaa kolmelle keskikenttäpelaajan tontille. Käytännössä se tarkoittanee sitä, että vähintään yksi lähtee – jos ei nyt tammikuussa niin viimeistään kesällä. Suurimmassa pudotusuhassa ovat Asier Illarramendi ja Sami Khedira. Illarramendin on huhuttu siirtyvän Athletic Bilbaoon, mikäli seurat pääsevät yhteisymmärrykseen siirtosummasta. Khediran sopimus puolestaan päättyy kuluvan kauden jälkeen, joten jos häntä ei kaupata tammikuussa, eikä hänen kanssaan tehdä jatkosopimusta, saksalainen jättää ensi kesänä Realin vapaana agenttina.
Vaikuttaisi muuten Realin vetovoima olevan edelleen kohdallaan. Parin päivän sisään seura on päässyt tiedottamaan kahden maailman lupaavimpien pelaajien joukkoon kuuluvan nuorukaisen hankinnoista. Ensin Martin Odegaard ja nyt Lucas Silva.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa

- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa