Afrikan mestaruusturnaus alkaa – nämä La Liga -pelaajat mukana
Kuva: Getty Images
Euroopan seurajoukkueiden johtoportaissa kiristellään taas hampaita, kun Afrikan mestaruusturnaus alkaa. Osa La Liga -joukkueistakin menettää pelaajiaan muutamaksi viikoksi maajoukkuepeleihin. Käydäänpä listaa läpi.
Yksittäisistä nimistä kovin lienee Valencian Sofiane Feghouli. 25-vuotias algerialainen on pelannut tällä kaudella 16 La Liga -ottelua tehoin 3+5. Feghoulin poissaolo tietänee entistä enemmän vastuuta Rodrigo Morenolle.
Toinen kovan luokan nimi on Sevillan Stéphane Mbia. Kamerunin maajoukkuemies on pelannut tällä kaudella 11 ottelua La Ligassa ja viisi Eurooppa-liigassa. Mbia on puolustava keskikenttäpelaaja, mutta hän on onnistunut tällä kaudella peräti kuusi kertaa maalinteossa. Sevillan onneksi Vicente Iborra pelasi viime viikonloppuna erittäin hyvin. Häneen luotetaan tulevien viikkojen aikana Mbian paikkaajana. Kamerunin keskikentän pohjaa vahvistaa myös Córdoban Patrick Ekeng.
Puolustavan keskikenttäpelaajan menettää myös Getafe, jonka riveistä kisoihin lähtee algerialainen Medhi Lacen. Menetys on tuntuva, sillä Lacen on pelannut tällä kaudella 14 liigaottelua. Kun vielä muistetaan, että Míchel myytiin aiemmin tässä kuussa Kiinaan, Getafen keskikentän keskusta näyttää todella kapealta.
Ja edelleen pysytään keskikentän ankkureissa. Levanten riveistä kisoihin lähtee Papakouli Diop. Tällä kaudella senegalilainen on ahkeroinut 14 liigaottelua, joten tärkeästä pelaajasta on jälleen kyse. Whoscored.com-tilastosivuston mukaan Diop on ollut Levanten alkukauden paras pelaaja. Diopin ollessa muualla Levanten keskikentän keskustassa nähtäneen kaksi kolmikosta Mohamed Sissoko, Víctor Camarasa, Simão.
Espanyol menettää kisoihin Eric Bertrand Baillyn. Lähtökohtaisesti mistään suuresta takaiskusta ei ole kyse, sillä 20-vuotias norsunluurannikkolainen on Espanyolin nelostoppari.
Almerían kokoonpanoa Afrikan mestaruusturnaus verottaa kahdella pelaajalla. Kongolaishyökkääjä Thievy Bifouma on pelannut tällä kaudella 14 liigaottelussa. Saman määrän on saanut tililleen Almerían toinen kisaedustaja Jonathan Zongo, joka pukee päälleen Burkina Fason paidan. Burkina Fason kisajoukkueesta löytyy muuten myös HJK:ssa viime kaudella pelannut Aristide Bancé.
Celta Vigon ryhmästä kisoissa pelaa Lévy Madinda. Menetys ei ole suuri. Madinda on pelannut tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien viidessä ottelussa, mutta yhteensä vain 94 minuuttia.
Kovemman luokan menetyksen kokee sen sijaan jo valmiiksi ahtaalla oleva Elche. Kapverdeläinen Garry Rodrigues on tahkonnut tällä kaudella 15 ottelua La Ligassa. Kisojen ajan häntä tuurannee Elchen oikealla laidalla Faycal Fajr.
Espanjan pääsarjan pelaajat Afrikan mestaruusturnauksessa
Sofiane Feghouli (Valencia/Algeria) Stéphane Mbia (Sevilla/Kamerun) Patrick Ekeng (Córdoba/Kamerun) Medhi Lacen (Getafe/Algeria) Papakouli Diop (Levante/Senegal) Eric Bailly (Espanyol/Norsunluurannikko) Thievy Bifouma (Almería/Kongo) Jonathan Zongo (Almería/Burkina Faso) Lévy Madinda (Celta Vigo/Gabon) Garry Rodrigues (Elche/Kap Verde)LUE MYÖS:
- Lamine Yamal maailman parhaan pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle