Copa del Reyssä vietettiin mielenkiintoista tiistai-iltaa. Sekä Valencian ja Espanyolin että Levanten ja Málagan otteluissa riitti jännitystä loppuun saakka. Espanyol vastasi turnauksen toistaiseksi suurimmasta yllätyksestä pudottamalla Valencian. Levante oli tehdä saman tempun Málagalle, mutta andalusialaiset kampesivat itsensä jatkoon.

Valencia oli voittanut ensimmäisen osaottelun kotonaan maalein 2-1, joten sille olisi riittänyt tasapeli jatkopaikkaan. Los Chen ottelusunnitelma muuttui täysin, kun Shkodran Mustafi ajettiin suoralla punaisella ulos jo 14. minuutilla. Nuori saksalaistoppari kaatoi Sergio Garcían rangaistusalueella. Vaikka Mustafi oli tilanteessa Valencian alin kenttäpelaaja, ulosajo oli ehkä hieman liioiteltu ratkaisu.

Valencia onnistui pitämään pelin pitkään maalittomana. Reilu 10 minuuttia ennen täyttä aikaa Espanyol kuitenkin onnistui. 76. minuutilla sisään vaihdettu Felipe Caicedo puski kolme minuuttia myöhemmin Salva Sevillan vapaapotkusta antaman keskityksen maaliin. Tässä vaiheessa Valencian oli pakko avata peliään, sillä Espanyol oli menossa jatkoon vierasmaalisäännön perusteella. 89. minuutilla kotijoukkue iski lopullisen niitin. Lucas syötti ja Caicedo iski illan toisen osumansa.

Levanten ja Málagan välisessä ottelussa Málaga johti ensimmäisen puoliskon jälkeen yhteismaaleja jo 4-0, kiitos Ricardo Hortan ja Recion osumien. Levante ei luovuttanut. 61. minuutilla sisään vaihdettu David Barral kavensi 10 minuuttia myöhemmin yhteismaalit 1-4:ään. 74. minuutilla Barral iski toistamiseen. 85. minuutilla Barral vaihteeksi syötti, ja Juanfran viimeisteli maalin. Sen lähemmäs ei Levante päässyt, joten Málaga puolivälieriin yhteismaalein 4-3. Barral kruunasi vaiherikkaan ottelunsa 89. minuutin ulosajoon.

Puolivälierävaiheessa Málaga kohtaa voittajan otteluparista Athletic Bilbao-Celta Vigo. Espanyol saa vastaansa joko Sevillan tai Granadan.

Copa del Rey tiistaina

Espanyol – Valencia 2-0 (0-0) / yhteismaalit 3-2
1-0 Felipe Caicedo (79.)
2-0 Felipe Caicedo (89.)

Levante – Málaga 3-2 (0-2) / yhteismaalit 3-4
0-1 Ricardo Horta (22.)
0-2 Recio (39.)
1-2 David Barral (71.)
2-2 David Barral (74.)
3-2 Juanfran (85.)