Sport: Messin ja Enriquen välit tulehtuivat jo viime kesänä

Barcelonalaislehti Sport uutisoi, että Lionel Messin ja Luis Enriquen välinen suhde ei ole missään vaiheessa ollut erityisen lämmin. Lehden mukaan ensimmäinen karikko osui eteen jo Enriquen ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa Barcelonan päävalmentajana. Kyseisessä lehdistötilaisuudessa Enrique kutsui itseään joukkueen johtajaksi, mikä lehden tietojen mukaan sai Messin ja Barcelonan muut pelaajat varuilleen.
Ensimmäinen isompi ongelma seurasi myöhemmin kesällä. Messin kaksi hyvää ystävää, Cesc Fàbregas ja José Manuel Pinto, olivat jo lähteneet seurasta, mutta Sportin mukaan Enrique halusi päästä lisäksi eroon edustusjoukkueen tekniseen tiimiin kuuluneesta Pepe Costasta. Messi ja Costa ovat hyviä ystäviä, joten hän oli yllättynyt kuultuaan asiasta. Sportin mukaan Barcelonan puheenjohtaja Josep María Bartomeu puolestaan yllättyi pelaajilta tulleesta negatiivisesta palautteesta sen jälkeen, kun huoltaja Txema Corbella oli saanut kenkää. Tästä syystä Bartomeu ei halunnut erottaa Costaa.
Seuraava haaste tuli tappiollisen Celta Vigo -ottelun myötä. Messi lähestyi pelin jälkeen pukuhuoneessa Enriquetä ja sanoi tälle, ettei valmentaja valinnut oikeaa miehistöä otteluun. Sportin mukaan tämä tapaus johti siihen, etteivät Messi ja Enrique enää puhuneet toisilleen.
Viime päivinä tilanne on muuttunut entistä huonommaksi. Messi ei tiettävästi ollut tyytyväinen penkitykseensä ottelussa Real Sociedadia vastaan. Peliä seuranneen päivän harjoituksissa argentiinalaista ei näkynyt, joten Enrique pyysi Costaa soittamaan Messille. Kirppu ei vastannut, kuten ei myöskään hänen tyttöystävänsä Antonella Roccuzzo. Enrique olisi halunnut rangaista Messiä kurinpidollisiin syihin vedoten, mutta joukkueen kapteenisto sai rangaistuksen estettyä. Kapteenisto meni myös tapaamaan Messiä, jotta tilanne rauhoittuisi.
Sportin mukaan Messillä oli aikoinaan ajoittain erimielisyyksiä myös Pep Guardiolan kanssa. Tuolloin tilanteita rauhoittelivat Barcan pelillisen metodin johtaja Paco Seirul lo Vargas ja edesmennyt Tito Vilanova. Tiettävästi nykyisistä apuvalmentajista Juan Carlos Unzuésta ja Roberto Morenosta sekä joukkueenjohtoon kuuluvasta Joaquín Valdésista Messi ei niin perusta. Sportin tietojen mukaan argentiinalainen ei kiinnitä nykyisiin apuvalmentajiin lainkaan huomiota.
Viime huhtikuussa menehtynyt Vilanova saattaa ironisesti edelleen olla se mies, joka pitää Messin Barcelonassa. Joukkueen entisen apuvalmentajan Henk ten Caten mukaan Messi antoi Vilanovalle lupauksen, jota hän ei voi rikkoa.
– Sen verran, mitä minä tiedän, niin nämä ongelmat alkoivat noin kaksi vuotta sitten. Messi on Barcelonassa vain koska hän teki lupauksen Tito Vilanovalle tämän kuolinvuoteella, ten Cate sanoi hollantilaiselle Der Telegraafille.
– Mielestäni siirto olisi hyvä asia kaikille osapuolille, koska Leo on ollut Barcassa jo pitkään, ja hän tarvitsee uuden haasteen. Tällä hetkellä hän on rahallisesti hyvin arvokas, mutta hänen arvonsa putoaa tästä eteenpäin. Haluan todella tukea häntä, sillä hän on ollut ihan toisella tasolla (kuin muut) viimeiset 10 vuotta, mutta olen varma, ettei hän enää koskaan palaa parhaalle tasolleen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa