Málaga hankki puolustajan Bate Borisovista
Kuva: Getty Images
Málaga tiedotti verkkosivuillaan tehneensä bisneksiä siirtomarkkinoilla. Egor Filipenko siirtyy andalusialaisseuraan valkovenäläisestä Bate Borisovista. Puolustajan sopimus ulottuu kauden 2016-17 loppuun.
Filipenko debytoi Batessa jo 18-vuotiaana. Hän vietti muutaman kauden Venäjällä Moskovan Spartakissa, Tom Tomskissa ja Sibirissä, kunnes palasi kolme vuotta sitten takaisin Bateen. Myös Venäjän passin omaava Filipenko on voittanut urallaan kuusi Valko-Venäjän liigamestaruutta ja kaksi Valko-Venäjän Cupia. Lisäksi 26-vuotias toppari on pelannut 12 Mestarien liigan lohkovaiheen ottelua ja 32 maaottelua.
Toimittajan sana
194-senttisenä Filipenko tuo kokoa Málagan keskuspuolustukseen, mutta ennen kaikkea hänet hankittiin siksi, että hänellä on topparin koulutus. Málagan kokoonpanosta löytyi jo entuudestaan viisi keskuspuolustajaa, mutta heistä neljä on loukkaantuneena. Viime pelissä topparina pelasi Miguel Torres, joka on monipuolisuudestaan huolimatta oikeastaan laitapakki. Topparin tontilla ei mennyt kovin hyvin, joten Filipenko noussee suoraan avaukseen. Hänen todellinen tasonsa nähdään siinä vaiheessa, kun Málagan muut topparit tervehtyvät.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin