Segunda B:n syksy: Real Oviedo vireessä – Markkanen jämähtänyt penkille
Kuva: Getty Images
Julkaisimme eilen artikkelin Segundan eli toiseksi korkeimman sarjatason syksyn kulusta. Nyt on vuorossa Segunda B eli kolmanneksi korkein sarjataso. Neljässä lohkossa pelaa yhteensä 80 joukkuetta, joista yksi on Eero Markkasen edustama Real Madrid Castilla.
Real Oviedo porskuttaa
Jokaisessa Segunda B:n lohkossa on 20 joukkuetta, eli runkosarjaotteluita kertyy kullekin joukkuelle 38. Nyt kierroksia on takana 18 eli lähes puolet. 14 pääsarjaseuralla on reservijoukkue Segunda B:ssä. Näistä vain kaksi on tällä hetkellä pääsemässä nousukarsintoihin. Se saattaa kertoa seurojen juniorituotannon heikentymisestä, mutta ehkä enemmänkin siitä, että Espanjassa on melko laadukasta jalkapallotoimintaa pääsarjan lisäksi myös Segundassa ja Segunda B:ssä. Kolmanneksi korkeinta sarjatasoa ei ihan noin vain läpäistä pelkillä junioreilla ja reserveillä. Ykköslohkon kärjessä oleva Real Oviedo on kerännyt 13 voittoa ja 40 pistettä. Mikään muu joukkue ei ole pystynyt vastaaviin lukuihin. Guijuelo on toisena, Logroñés kolmantena ja Murcia neljäntenä. Osa saattaa muistaa, että viime kaudella Murcia taisteli Segundan nousukarsinnoissa pääsystä pääsarjaan. Talousvaikeuksien takia joukkue kuitenkin pudotettiin Segunda B:hen. Nyt näyttää siltä, että nousu takaisin Segundaan on mahdollinen. Kakkoslohkon kärjessä on Huesca. Samainen joukkue otti hiljattain Copa del Reyssä Barcelonalta turpaan yhteismaalein 12-1. Muilla nousukarsintapaikoilla ovat baskijoukkueet Real Unión, Barakaldo ja Athletic Bilbaon reservijoukkue. Kolmoslohkoa johtaa Hércules. Siinä missä Oviedo on tehnyt eniten maaleja, Hércules on päästänyt vähiten kaikista Segunda B:n joukkueista: 10. Nousukarsintoihin ovat etenemässä myös Espanyolin kakkosjoukkue, Gimnàstic ja Alcoyano, joka laittoi Athletic Bilbaon todella ahtaalle Copa del Reyssä. Neljännen lohkon paalupaikalta löytyy sarjatason ainoa tappioton joukkue UCAM Murcia. Vuonna 2009 perustettu seura on tappiottomuudesta huolimatta menettänyt rutkasti pisteitä, sillä joukkueen tilillä on peräti 10 tasapeliä. Viimeisestä kahdeksasta ottelusta seitsemän on päättynyt pistejakoon. UCAM Murcian lisäksi nousukarsintapaikoissa ovat tällä hetkellä kiinni Cádiz, Real Jaén ja Linense. Kun otetaan kaikki lohkot huomioon, sarjan maalitilastoa johtaa aivan ylivoimaisesti Oviedon Miguel Linares. Kokenut 32-vuotias on paukuttanut 18 peliin komeat 20 maalia. Toisena maalipörssissä on Athleticin kakkosjoukkueessa pelaava Iñaki Williams, joka on osunut 12 kertaa.Markkasen peliaika vähissä
Eero Markkanen siirtyi viime kesänä AIK:sta Real Madridin organisaatioon. Suomalaismedia oli odotetusti täpinöissään siirrosta ”suurseuraan”, vaikkakin alusta asti oli selvää, että Markkanen pelaisi nimenomaan Castillassa. Otetaanpa pieni katsaus Markkasen syksyyn. Suomalaishyökkääjä aloitti todella pirteästi, sillä heti kauden alussa syntyi avausosuma. Sen jälkeen tahti on hiipunut. Yhteensä otteluita on kertynyt kahdeksan mutta peliminuutteja vain 348. Lukema vastaa alle neljää täyttä ottelua. Markkasen maalitili ei ole komistunut ensimmäisen täysosuman jälkeen. Syitä on ollut monia. Segunda B:tä pelataan maaottelutaukojenkin aikana, joten Suomi-edustusten aikaan Markkaselta on jäänyt muutamia pelejä väliin. Lisäksi hyökkääjä on missannut pari peliä flunssan takia. Loppusyksystä totuus on ollut se, ettei Markkanen vain yksinkertaisesti ole mahtunut kentälle. Markkanen on itse toistuvasti kertonut, että pelitapaan, harjoituskulttuuriin ja uuteen maahan on ollut vaikeaa sopeutua. Tai että se on vienyt ainakin aikaa. Markkasen mukaan Castilla voisi välillä hyökätä nopeammin eikä pelkästään hitaahkon pallonhallinnan kautta. Oli miten oli, totuus on se, ettei Markkanen ole pystynyt syksyn aikana vakiinnuttamaan paikkaansa Zinédine Zidanen valmentaman joukkueen avauksessa. Penkillä Markkanen on nähty usein, mutta vyölle on tullut lähinnä jämäminuutteja. Markkanen merkittiin mukaan Real Madridin Mestarien liiga -miehistöön, mikä kertoo siitä, että seurajohto odottaa suomalaiselta kehitystä. Kevään aikana sitä kehitystä pitäisi alkaa tulla.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä