Real Madrid eteni odotetusti seurajoukkueiden MM-kisojen loppuotteluun. Välierissä kaatui Pohjois- ja Väli-Amerikan alueen (CONCACAF) mestari, meksikolainen Cruz Azul maalein 4-0. Maalinteossa onnistuivat Sergio Ramos, Karim Benzema, Gareth Bale ja Isco.

Real otti heti alkuvihellyksestä ohjat käsiinsä. Cristiano Ronaldo oli lähellä maalintekoa jo kolmannella peliminuutilla. Yritys suuntautui kuitenkin päin maalivahti José de Jesús Coronaa.

Kovin kauan ei tarvinnut odottaa avausmaalia. Vartin kohdalla Toni Kroosin kulmapotku tavoitti Ramosin, joka puski pallon maaliin.

36. minuutilla tuli seuraava. Daniel Carvajal eteni pitkin oikeaa laitaa ja syötti maalille. Benzema hyödynsi hyvän tilanteen ja latasi pelivälineen verkkoon.

Vain kolme minuuttia myöhemmin meksikolaisryhmä oli tulla takaisin peliin. Ramos rikkoi boksissa Mariano Pavonea, ja pallo vietiin pisteelle. Iker Casillas jatkoi kuitenkin erinomaisia otteitaan ja torjui perjantain Almería-ottelun tavoin rangaistuspotkun.

Toisen puoliskon alussa nähtiin lopullinen ratkaisu. Ronaldo syötti takatolpalle, ja Bale viimeisteli lukemat 3-0:aan.

Tunnin pelin kohdalla Bale haki illan toista osumaansa. Ronaldon keskitys oli hyvä, mutta walesilaisen pusku suuntautui suoraan Coronan syliin. Hetkeä myöhemmin Bale keskitti vasemmalta puolestaan Ronaldolle. Portugalilainen antoi pallon pudota ja haki ratkaisua rabonalla eli potkulla jalan takaa. Yritys epäonnistui, ja Corona pomi pallon käsiinsä.

65. minuutilla sisään vaihdettu Pablo Barrera oli tehdä elämänsä sisääntulon. Käytännössä ensimmäisellä kosketuksella pallo haltuun, Marcelo ulos tilanteesta ja laukaus boksin ulkopuolelta – tolppaan.

Real iski lukemat 4-0:aan 72. minuutilla. Ronaldo kikkaili hetken aikaa rangaistusalueen vasemmalla laidalla, kunnes hän syötti Iscolle. Nuorukainen pujotteli parin Cruz Azulin puolustajan ohi ja naulasi pallon alakulmaan.

Viimeisen 10-minuuttisen aikana viides maali oli pariin otteeseen hyvin lähellä. Ensin Ronaldo ja Jesé petasivat paikan Sami Khediralle, jonka pusku kilpistyi tolppaan. Sama tolppa oli edessä hetkeä myöhemmin, kun Ronaldo pääsi kokeilemaan vapaapotkusta.

Voitto tietää sitä, että Real Madrid pelaa turnauksen loppuottelussa lauantaina. Vastaan asettuu voittaja ottelusta San Lorenzo – Auckland City.

Toimittajan sana

Peli oli aika lailla sellainen, kuin osattiin odottaa. Realilla ei ollut oikeastaan missään vaiheessa ottelua hätää. On kyllä jälleen nostettava hattua Casillasille. Torjuttu rangaistuspotku vei jälleen vastustajalta sen viimeisenkin toivonkipinän – aivan kuten viime perjantaina.

Kokoonpanot

Cruz Azul

1 Corona
15 Flores
3 Rodríguez
4 Domínguez
2 Pinto
6 Torrado
10 Giménez -> Fabián (65.)
27 Bernardello
9 Pavone -> Barrera (65.)
11 Rojas -> Valadez (76.)
33 Formica

Cruz Azul, vaihtopenkki

12 Allison
23 Anibal
21 Báez
7 Barrera
6 Castro
16 Chávez
8 Fabián
25 Gutiérrez
17 Loeschbor
20 Torres
18 Valadez
19 Vela

Real Madrid

1 Casillas
15 Carvajal
4 Ramos -> Varane (64.)
3 Pepe
12 Marcelo
24 Illarramendi
8 Kroos -> Khedira (73.)
23 Isco -> Jesé (76.)
11 Bale
9 Benzema
7 Ronaldo

Real Madrid, vaihtopenkki

17 Arbeloa
5 Coentrão
14 Hernández
20 Jesé
6 Khedira
26 Medrán
18 Fernández
13 Navas
25 Pacheco
10 Rodríguez
2 Varane

Seurajoukkueiden MM-kisat tiistaina

Cruz Azul – Real Madrid 0-4 (0-2)
0-1 Sergio Ramos (15.)
0-2 Karim Benzema (36.)
0-3 Gareth Bale (50.)
0-4 Isco (72.)