Real Madrid seurajoukkueiden MM-kisojen finaaliin
Kuva: Getty Images
Real Madrid eteni odotetusti seurajoukkueiden MM-kisojen loppuotteluun. Välierissä kaatui Pohjois- ja Väli-Amerikan alueen (CONCACAF) mestari, meksikolainen Cruz Azul maalein 4-0. Maalinteossa onnistuivat Sergio Ramos, Karim Benzema, Gareth Bale ja Isco.
Real otti heti alkuvihellyksestä ohjat käsiinsä. Cristiano Ronaldo oli lähellä maalintekoa jo kolmannella peliminuutilla. Yritys suuntautui kuitenkin päin maalivahti José de Jesús Coronaa.
Kovin kauan ei tarvinnut odottaa avausmaalia. Vartin kohdalla Toni Kroosin kulmapotku tavoitti Ramosin, joka puski pallon maaliin.
36. minuutilla tuli seuraava. Daniel Carvajal eteni pitkin oikeaa laitaa ja syötti maalille. Benzema hyödynsi hyvän tilanteen ja latasi pelivälineen verkkoon.
Vain kolme minuuttia myöhemmin meksikolaisryhmä oli tulla takaisin peliin. Ramos rikkoi boksissa Mariano Pavonea, ja pallo vietiin pisteelle. Iker Casillas jatkoi kuitenkin erinomaisia otteitaan ja torjui perjantain Almería-ottelun tavoin rangaistuspotkun.
Toisen puoliskon alussa nähtiin lopullinen ratkaisu. Ronaldo syötti takatolpalle, ja Bale viimeisteli lukemat 3-0:aan.
Tunnin pelin kohdalla Bale haki illan toista osumaansa. Ronaldon keskitys oli hyvä, mutta walesilaisen pusku suuntautui suoraan Coronan syliin. Hetkeä myöhemmin Bale keskitti vasemmalta puolestaan Ronaldolle. Portugalilainen antoi pallon pudota ja haki ratkaisua rabonalla eli potkulla jalan takaa. Yritys epäonnistui, ja Corona pomi pallon käsiinsä.
65. minuutilla sisään vaihdettu Pablo Barrera oli tehdä elämänsä sisääntulon. Käytännössä ensimmäisellä kosketuksella pallo haltuun, Marcelo ulos tilanteesta ja laukaus boksin ulkopuolelta – tolppaan.
Real iski lukemat 4-0:aan 72. minuutilla. Ronaldo kikkaili hetken aikaa rangaistusalueen vasemmalla laidalla, kunnes hän syötti Iscolle. Nuorukainen pujotteli parin Cruz Azulin puolustajan ohi ja naulasi pallon alakulmaan.
Viimeisen 10-minuuttisen aikana viides maali oli pariin otteeseen hyvin lähellä. Ensin Ronaldo ja Jesé petasivat paikan Sami Khediralle, jonka pusku kilpistyi tolppaan. Sama tolppa oli edessä hetkeä myöhemmin, kun Ronaldo pääsi kokeilemaan vapaapotkusta.
Voitto tietää sitä, että Real Madrid pelaa turnauksen loppuottelussa lauantaina. Vastaan asettuu voittaja ottelusta San Lorenzo – Auckland City.
Toimittajan sana
Peli oli aika lailla sellainen, kuin osattiin odottaa. Realilla ei ollut oikeastaan missään vaiheessa ottelua hätää. On kyllä jälleen nostettava hattua Casillasille. Torjuttu rangaistuspotku vei jälleen vastustajalta sen viimeisenkin toivonkipinän – aivan kuten viime perjantaina.Kokoonpanot
Cruz Azul 1 Corona 15 Flores 3 Rodríguez 4 Domínguez 2 Pinto 6 Torrado 10 Giménez -> Fabián (65.) 27 Bernardello 9 Pavone -> Barrera (65.) 11 Rojas -> Valadez (76.) 33 Formica Cruz Azul, vaihtopenkki 12 Allison 23 Anibal 21 Báez 7 Barrera 6 Castro 16 Chávez 8 Fabián 25 Gutiérrez 17 Loeschbor 20 Torres 18 Valadez 19 Vela Real Madrid 1 Casillas 15 Carvajal 4 Ramos -> Varane (64.) 3 Pepe 12 Marcelo 24 Illarramendi 8 Kroos -> Khedira (73.) 23 Isco -> Jesé (76.) 11 Bale 9 Benzema 7 Ronaldo Real Madrid, vaihtopenkki 17 Arbeloa 5 Coentrão 14 Hernández 20 Jesé 6 Khedira 26 Medrán 18 Fernández 13 Navas 25 Pacheco 10 Rodríguez 2 VaraneSeurajoukkueiden MM-kisat tiistaina
Cruz Azul – Real Madrid 0-4 (0-2) 0-1 Sergio Ramos (15.) 0-2 Karim Benzema (36.) 0-3 Gareth Bale (50.) 0-4 Isco (72.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Real Madridilla loukkaantumishuolia – tärkeä avauksen pelaaja poissa illan pelistä
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- SER: Barcelonan kiinnostuksen herättänyt Julián Álvarez neuvottelee jatkosopimuksesta Atléticon kanssa
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- Real Madridilla loukkaantumishuolia – tärkeä avauksen pelaaja poissa illan pelistä
- Real Madrid odottaa – tällaisen rangaistuksen Mestarien liigan kohupelaaja voi saada