Sevillan toisen puoliajan ilotulitus riitti voittoon Andalusian derbyssä
Kuva: Getty Images
Sánchez Pizjuánilla nähtiin kaksijakoinen ottelu Sevillan ja Granadan välillä. Kotijoukkueen kone käynnistyi hitaasti, mutta se takoi toisella puoliajalla neljä häkkiä ja voitti lopulta maalein 5-1.
Ensimmäisellä puoliajalla Sevilla piti palloa, mutta maalipaikat olivat kortilla. Reilun vartin pelin jälkeen Gerard Deulofeu pääsi laukaisupaikkaan, mutta miehen yritys painui hieman ohi.
Ottelun avausmaali syntyi 24. minuutilla. Kulmapotkun jälkitilanteesta pallo jäi pyörimään Granadan maalin eteen ja lopulta Carlos Bacca tuikkasi Sevillan johtoon.
Vierailijat tulivat tasoihin muutamaa minuuttia ennen taukovihellystä. Stéphane Mbia pysäytti keskityksen kädellään, ja pallo vietiin pilkulle. Youssef El-Arabi sijoitti rangaistuspotkun varmasti oikeaan alalkulmaan.
Toisella puoliajalla Sevilla pisti vaihdetta silmään. Painostusjakso tuotti lopulta tulosta, kun José Antonio Reyes löysi keskityksellään Éver Banegan, jonka taiturimainen volley osui ylärimaan. Pallo jäi kuitenkin Granadan maalin edustalle pyörimään ja tilanteen päätteeksi Banega sijoitti pelivälineen alakulmaan.
Granadalla oli muutama puolittainen paikka maalin jälkeen, mutta Beto oli hereillä maalillaan. Noin vartti ennen päätösvihellystä Bacca ratkaisi ottelun. Reyes teki jälleen mainion esityön antamalla täydellisen keskityksen kahden topparin väliin Baccalle, joka otti pallon reidellään haltuun ja pamautti pelivälineen yläkulmaan.
Ketsuppipullo aukesi toden teolla. Kevin Gameiro keskitti ja Mbia puski pallon hallitusti alakulmaan hetki ennen täyttä aikaa. Vain pari minuuttia myöhemmin Gameiro itse puski ottelun loppulukemiksi 5-1.
Voitolla Sevilla nousi neljänneksi ennen illan viimeistä ottelua. Granada on sijalla 16.
Toimittajan sana
Sevilla sai katkaistua kolmen ottelun mittaiseksi kasvaneen voitottoman putkensa tärkeässä paikassa. Moni olisi voinut ennustaa torstaisen vieraspelireissun jälkeen joukkueelle vaikeuksia kuumassa Andalusian derbyssä. Ensimmäinen puoliaika oli vielä melko tunnustelevaa jalkapalloa isänniltä, mutta toisella jaksolla paremmasta joukkueesta ei jäänyt epäselvyyttä. Banega, Bacca ja Reyes olivat vahvasti maaleissa mukana, mutta koko joukkue pelasi mainion toisen jakson.La Liga sunnuntaina
Atlético Madrid-Deportivo La Coruña 2-0 (1-0) 1-0 Saúl Ñíguez (43) 2-0 Arda Turan (55) Sevilla-Granada 1-0 Carlos Bacca (24) 1-1 Youssef El-Arabi (42) 2-1 Ever Banega (65) 3-1 Carlos Bacca (79) 4-1 Stephane Mbia (89) 5-1 Kevin Gameiro (90+2) Córdoba-Villarreal klo 20:00 Valencia-Barcelona klo 22:00LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lamine Yamal löi Kylian Mbappén ennätyksen
- Barcelona ei jättänyt Mallorcalle minkäänlaista mahdollisuutta yllätykseen
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti

- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla