Moyesille avausvoitto La Realin peräsimessä – Vela ratkaisi hattutempulla

David Moyes sai voittotilinsä auki Real Sociedadin peräsimessä La Realin nollattua selvin 3-0-lukemin Elchen. Isännille voiton ratkaisi meksikolaishyökkääjä Carlos Vela, joka takoi taululle hattutempun. Avausottelustaan kaksi viikkoa sitten virkaan astunut Moyes sai mukaansa pisteen.
Sociedad sai kamppailulle lentävän lähdön ja avausmaali syntyi jo kolmannella minuutilla. Carlos Martinez keskitti oikealta laidalta boksiin, ja Vela puski pallon Elchen puolalaisvahdin Przemyslav Tytoniń taakse. Noin puolen tunnin kohdalla Vela osui toistamiseen, Xabi Prieton tarkan läpisyötön vapautettua La Real -laiturin maalintekoon. Meksikolainen sijoitti laukauksensa vasempaan alanurkkaan.
Vela-show huipentui toisen puoliajan alkupuolella hattutemppuun. Sociedad-kärjen veto oli millintarkka ja se upposi edellisen maalintakaa vasempaan nurkkaukseen.
La Realin 3-0-voiton jälkeen on vaikea uskoa, että Elchellä oli enemmän maalipaikkoja. Joukkueiden viimeistelyssä oli kuitenkin eroja. Sociedadin laukaukset suuntautuivat kahta lukuunottamatta maalia kohti. Vierailijoiden vedoista taas kahdeksan meni ohi.
Voitto nosti La Realin sarjataulukossa sijalle 12.
La Liga perjantaina
Real Sociedad-Elche 3-0 (2-0)
1-0 Carlos Vela (3)
2-0 Carlos Vela (31)
3-0 Carlos Vela (53)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa