Rangaistuspotku ja tunnin ylivoima – Córdoba ei voittanut vieläkään
Viime kevään päätteeksi pääsarjaan nousseen Córdoban tarina alkaa saada yhä surullisempia piirteitä. Joukkueelle tarjottiin kauden avausvoittoa perjantaina, mutta peli toista sarjanousijaa Deportivo La Coruñaa vastaan päättyi maalittomaan tasapeliin.
Córdoballe avautui ensimmäinen erinomainen tilaisuus reilun vartin pelin jälkeen. Hélder Postiga rikkoi vapaapotkutilanteessa, ja pallo vietiin pilkulle. Federico Cartabia ampui, mutta Depor-maalivahti Fabri torjui.
Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin Córdoban Íñigo López antoi Postigalle kovuutta. Depor-hyökkääjä hermostui ja tönäisi Lópezia. Tuloksena toinen varoitus, ja vieraat alivoimalle seuraavan tunnin ajaksi.
Córdoba nosti toisella puoliskolla pallonhallinnan 76 prosenttiin. Maalintekoyritykset merkittiin jälkimmäisellä 45-minuuttisella Córdoballe lukemin 11-1. Painostuksesta huolimatta lopputulos merkittiin 0-0.
Tulos merkitsee sitä, että Córdoba on edelleen sarjan viimeinen. Joukkue ei ole onnistunut voittamaan 11 kierroksen aikana yhtään ottelua. Ei Deporillakaan kovin paljon paremmin mene. Kasassa on yhdeksän pistettä eli kolme enemmän kuin Córdoballa. Sarjasijoitus on tällä hetkellä 15:s.
La Liga perjantaina
Córdoba – Deportivo La Coruña 0-0LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta