Espanja putosi Fifa-rankingissa – Saksa jatkaa ykkösenä
Kuva: Getty Images
Espanja putosi tuoreimmassa Fifa-rankingissa sijalle 10. Viime listauksesta pudotusta tuli kaksi pykälää. Penkin alle menneiden MM-kisojen jälkeen Espanja on voittanut kolmesta EM-karsintaottelustaan kaksi.
Hallitseva maailmanmestari Saksa jatkaa ykkösenä, vaikka silläkin on ollut vaikeuksia EM-karsinnoissa. Saksa on kerännyt kolmesta karsintapelistään vain neljä pistettä. Toisena jatkaa MM-finalisti Argentiina ja kolmantena James Rodríguezin tähdittämä Kolumbia.
Listan yllättäjä on Belgia, joka nousi ensimmäistä kertaa maan historiassa neljänneksi. Koko listauksen suurimman harppauksen otti puolestaan Togo, joka kapusi peräti 73 sijaa ylöspäin 52:nneksi.
Englanti valahti taas kaksi sijaa alaspäin. Perinteikäs jalkapallomaa löytyy nyt sijalta 20. Edellä ovat mm. sellaiset suurmaat kuin Algeria, Costa Rica, Kreikka ja Ukraina. Suomen sijoitus on 63:s, nousua tuli kahden pykälän verran. Koko listauksen perää pitää San Marino, jonka sijoitus on 208:s.
Fifa-ranking, suluissa viime kauden sijoitus
1. Saksa (1.) 2. Argentiina (2.) 3. Kolumbia (3.) 4. Belgia (5.) 5. Hollanti (4.) 6. Brasilia (6.) 7. Ranska (9.) 8. Uruguay (7.) 9. Portugali (11.) 10. Espanja (8.) 18. Kreikka (14.) 20. Englanti (18.) 21. Romania (26.) 43. Pohjois-Irlanti (71.) 50. Unkari (54.) 63. Suomi (65) 187. Färsaaret (179.)Toimittajan sana
Fifa-rankingia ei pidä ottaa liian vakavasti. Se on lähinnä suuntaa-antava listaus maajoukkueiden voimasuhteista. Sen listaus kyllä todistaa, että Suomi ja Belgia ovat menneet melko eri suuntiin vuoden 2008 EM-karsintojen jälkeen. Noissa karsinnoissa Suomi voitti ensimmäisen pelin ja toinen päättyi tasan.LUE MYÖS:
- Laita nimi mieleen! Marcelo puhui yleviä 18-vuotiaasta Real Madrid -lupauksesta
- Real Madrid lähimpänä tähtipuolustajan hankintaa – siirto ärsyttäisi Barcelonaa
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa