Viisi puheenaihetta Mestarien liigan 3. kierrokselta

Taas on yksi Mestarien liigan lohkovaiheen kierros takana, joten on aika tuttuun tapaan purkaa kierros osiin. Katsotaanpa, mistä aiheista loppuviikon kahvipöytäkeskustelut koostuvat.
Tiistain maalitalkoot
Mestarien liigassa paukutettiin tiistaina käsittämättömät 40 maalia. Saldo on uusi ennätys kahdeksan ottelun pelipäivänä. Kun kokonaismäärän jakaa tasan, otteluissa tehtiin keskimäärin viisi maalia. Suurimmasta höykytyksestä vastasi Shakhtar Donetsk, joka murjoi vieraskentällä Bate Borisovin maanrakoon lukemin 7-0. Tulitukea antoi Bayern München, joka nöyryytti AS Romaa maalein 7-1 – niin ikään vieraissa. Kolmansista turpakäräjistä vastasi Chelsea, jonka alle jäi Maribor lukemin 6-0. Myös Schalke ja Sporting osallistuivat 4-3-pelissä kiitettävästi maalijuhliin.
Viiden maalin Luiz Adriano
Shakhtarin Luiz Adriano innostui oikein kunnolla Batea vastaan. Ensimmäisellä puoliskolla syntyi neljä maalia minuuttien 28 ja 44 välisenä aikaan. Kukaan ei ole aiemmin pystynyt iskemään nelosia noin nopeasti. Toisella puoliskolla brassi viimeisteli vielä viidennen, jonka myötä hän nousi jakamaan yhden ottelun maaliennätystä Lionel Messin kanssa. Cristiano Ronaldo ja kumppanit saavat tehdä tosissaan töitä voittaakseen maalipörssin, sillä Luiz Adrianolla on jo kasassa kuusi osumaa tämän kauden turnauksessa.
Voittotilaston ykkönen – Pyhä Iker
Jatketaan ennätyslinjalla. Real Madrid voitti keskiviikkona Liverpoolin maalein 3-0. Voitto oli Iker Casillasin Mestarien liiga -uran 85:s. Kukaan muu ei ole pystynyt samaan. Samalla Casillas pelasi uransa 143. ottelun. Tuolla määrällä hän nousi jakamaan ykköspaikkaa Barcelonan Xavin kanssa. Xavi nostanee vielä jonkin verran omaa saldoaan, mutta Casillas vienee lukemat ihan uudelle tasolle. Ikää on vasta 33 vuotta, ja Real Madrid pelaa vuodesta toiseen lähes maksimimäärän pelejä Mestarien liigassa. Ainoa kysymysmerkki liittyy siihen, syrjäyttääkö Keylor Navas Casillasia lähivuosina.
Mario Balotelli taas otsikoissa
Tätähän ehdittiin jo odottaa. Liverpooliin siirtynyt Mario Balotelli oli niin pitkään kuin kuka tahansa jalkapalloilija, että media ympäri maailmaa alkoi jo pettyä. Poolin keskiviikkoisessa ottelussa Real Madridia vastaan nähtiin taas väläys siitä vanhasta kunnon skandaali-Balosta. Liverpool oli puoliajalla 0-3-tappiolla. Peli oli ohi, ja ehkä Balotellikin jo aavisti joutuvansa vaihtoon. Ratkaisu: matkalla tauolle paidanvaihto Pepen kanssa. Pelillisesti Liverpool jäi täysin Realin jalkoihin. Tappion lisäksi Brendan Rodgersilla riittää miettimistä siinä, mitä tehdä fanittaja-Balotellin kanssa.
Saksassa kaikki hyvin
Mennään vielä lopuksi Saksaan. Hallitsevalla maailmanmestarimaalla on lohkovaiheessa mukana neljä joukkuetta. Niistä kolme johtaa omaa lohkoaan, ja neljäskin on lohkokakkosena. Bundesligassa kontannut Borussia Dortmund on kerännyt kolmesta pelistä täydet yhdeksän pistettä tyylikkäällä maalierolla 9-0. Bayern München teurasti AS Roman ja nousi niin ikään yhdeksään pisteeseen. Maaliero 9-1. Bayer Leverkusen johtaa kuuden pisteen saldolla C-lohkoa, ja Schalke on G-lohkossa toisena kaksi pistettä Chelseaa perässä. Saksalaiset ovat pelanneet yhteensä 12 ottelua, joista on tullut vain yksi tappio. Tehokasta. Tai pitäisikö sanoa saksalaista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa