Atlético Madrid sai taakseen kiinalaisen miljardöörin

Atlético Madridin rahahuolet näyttäisivät hellittävän. Madridilaislehti Marca uutisoi, että kiinalainen miljardööri Wang Jianlin on suostunut lähtemään sijoittajaksi seuraan. Lehden tietojen mukaan kyseessä ei ole seuran myynti (toisin kuin Valencian ja Peter Limin tapauksessa), vaan puhtaasti uuden sijoittajan ”hankkiminen”.
Tarkempia tietoja ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen, joten tällä hetkellä ei tiedetä, kuinka suuren osan Atléticon osakkeista Wang on haalinut itselleen. Sitäkään ei tiedetä, kuinka paljon varakas kiinalainen aikoo sijoittaa seuraan.
Taskurahasta ei ainakaan pitäisi olla pulaa, sillä Hurun Reportin mukaan 59-vuotias Wang on maailman 26. rikkain ihminen. Kymmeniä kauppakeskuksia, hotelleja ja elokuvateattereita omistavan Dalian Wanda Groupin puheenjohtajana toimivan Wangin varallisuus oli raportin mukaan vuosi sitten noin 20 miljardia euroa.
Toimittajan sana
Ulkomaiset pohatat ovat käytännössä aina valtavia kysymysmerkkejä. Tässä vaiheessa ainoastaan Atléticon toimistolla tiedetään, millaisesta sopimuksesta on kyse. Joka tapauksessa on turha kuvitella, että Wang tyytyisi vain kuittamaan Atletin velat ja olemaan hiljaa. Mitä enemmän hän laittaa rahaa seuraan, sitä enemmän hän myös halunnee ääntään kuuluviin seuraa koskevissa päätöksissä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Trent Alexander-Arnold puhui tunteistaan Diogo Jotan tragedian jälkeen: ”Hän oli täällä kanssani”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”