Athletic Bilbaosta ei ollut Real Madridin pysäyttäjäksi La Ligan seitsemännellä kierroksella. Real teki oikeastaan mitä halusi ja voitti pelin selvästi maalein 5-0. Koko BBC-ketju oli vireessä. Cristiano Ronaldo viimeisteli tehot 3+1, Karim Benzema osui kahdesti ja Gareth Balelle merkittiin kaksi maalisyöttöä.

Ei mennyt kauan, kun Real siirtyi johtoon. Toisella peliminuutilla kotijoukkue pelasi vahvasti oikealla laidalla, Bale keskitti takatolpalle, ja Ronaldo puski pallon maaliin. Osuma oli portugalilaiselle jo kauden 11:s La Ligassa.

Illan toinen osuma oli lähellä viisi minuuttia myöhemmin. Ronaldo kuljetti kohti maalia ja laukoi terävästi puolustajien jaloista. Gorka Iraizoz onnistui torjumaan alakulmaan suuntautuneen kudin kulmapotkuksi.

17 minuutin kohdalla Ronaldo nosti pallon puolustuslinjan yli Balelle, joka jatkoi pelivälineen ensimmäisellä kosketuksellaan maalin eteen. Karim Benzemalla olisi ollut tyhjä maali edessään, jos hän vain olisi yltänyt syöttöön.

Viitisen minuuttia myöhemmin Athletic loi oikeastaan ensimmäisen tilanteensa. Kulmapotkun jälkitilanteesta pallo pelattiin boksin rajalle Iker Muniainille, joka laukoi suoraan ilmasta. Kuti oli putoamassa mukavasti riman alle, mutta Iker Casillas venytti torjuntaan.

Viisi minuuttia ennen taukoa 2-0-maali alkoi tuoksua ilmassa. Ensin Iraizoz esti vastaantulollaan Ronaldon yrityksen. Tilannetta seurannut kulmapotku pelattiin Benzemalle, joka nousi kolmen Athletic-pelaajan ahdisteluista huolimatta korkeimmalle ja puski lukemat 2-0:aan.

Toisen puoliskon alussa Ronaldo pyrki ruokkimaan Balea. Walesilainen ehti pystypalloon, mutta tilanteeseen liukunut Aymerick Laporte pystyi sen verran häiritsemään, että Balen laukaus epäonnistui.

55. minuutilla Real naulasi lopullisen ratkaisun. Nopea hyökkäys pelattiin Benzeman kautta Balelle, joka kiiti hetken aikaa oikeaa laitaa ja syötti vielä Ronaldolle. Ykköstykki pääsi tuikkaamaan pallon tyhjiin.

Seuraavan paikan Benzema ja James Rodríguez pelasivat Balelle. Sijoitus karkasi metrin verran ohi takakulmasta.

Lähes heti perään Athleticille tarjottiin mahdollisuutta kavennukseen. Oikealta lähetetty keskitys tuli hyvin takatolpalle Ibai Gómezin juoksulinjalle. Gómez sai vielä kohtuullisen hyvän puskunkin aikaan, mutta Casillas oli mies paikallaan.

Hetkeä myöhemmin Balelle pelattiin taas paikka. Tällä kertaa Ronaldo petasi, Iraizoz torjui. Lopulta 67. minuutilla Bale sai maalinsa, mutta tilanne liputettiin paitsioksi.

Minuuttia myöhemmin lukemat saatiin hyväksytysti 4-0:aan. Jälleen nopea hyökkäys, pallo Luka Modricin jalasta pystyyn Ronaldolle. Portugalilainen odotti juuri sopivaa hetkeä, ennen kuin tarjoili tyhjän maalin Benzemalle.

Pari minuuttia edellisestä, ja Ronaldon hattutemppu oli lähellä toteutumistaan. Modric laukoi korkkiruuvimaisen laukauksen, jonka Iraizoz sylki eteensä. Athletic-maalivahti ehti kuitenkin poimia pallon käsiinsä juuri ennen kuin Ronaldo ehti paikalle. Seuraavasta hyökkäyksestä Ronaldo pääsi latamaan melko läheltä Daniel Carvajalin syötöstä, mutta Iraizoz onnistui torjumaan.

Vajaa vartti ennen täyttä aikaa Iraizoz alkoi jo olla piikki Ronaldon liihassa. Carvajal keskitti, ja portugalilainen puski erinomaisella tekniikalla kohti alakulmaa. Niin vain Iraizoz onnistui venyttämään sormensa pallon tielle. Seuraavan torjunnan Iraizoz esitti vain pari minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa baskivahti nollasi Balen.

Lopulta Ronaldo sai hattutemppunsa. Erikoistilanteen jälkeinen purkupallo putosi Pepelle, joka jatkoi ensimmäisellä kosketuksellaan kohti Ronaldoa. Pallo osui portugalilaisen käteen ja kimposi siitä maaliin. Ronaldo on nyt tehnyt hämmentävät kolme hattutemppua viimeisessä neljässä liigaottelussaan.

Voiton myötä Real nousi sarjataulukossa Atlético Madridin ohi neljänneksi. Maaleja joukkue on paukuttanut seitsemässä ottelussa 25. Matkaa sarjaa johtavaan Barcelonaan on neljä pistettä. Athletic puolestaan vajosi jälleen yhden sijan alaspäin. Kovin paljon ei ole enää vajottavaa, sillä viime kauden nelonen on toiseksi viimeisenä. Pisteitä on kasassa vain neljä.

Toimittajan sana

Ottelusta toiseen on ihailtava Real Madridin hyökkäyspelaamista. Joukkue tekee maaleja sekä hitailla että nopeilla hyökkäyksillä. Siihen vielä päälle erikoistilanteet. Maalipaikat merkittiin Realille 19-6. Niistä lähes jokainen oli oikeasti hyvä maalipaikka.

Tarinoilla tuppaa olemaan myös se toinen puoli. Athleticin pelaajista voi tänään antaa puhtaat paperit vain maalivahti Iraizozille. Jotenkin tuntuu, että joukkue on tällä hetkellä henkisesti niin lamaantunut, ettei yritystäkään enää oikein ole. Ei Athleticia vastaan yleensä tehdä maaleja niin, että vastustajan hyökkääjä pääsee puskemaan kolmen Leijona-pelaajan keskeltä pallon maaliin.

Real Madrid vei muuten sunnuntaina Bilbaoa 100-0. Isojen poikien ottelu päättyi 5-0, ja aiemmin päivällä Real Madrid Castilla kaatoi Bilbaon lähiöjoukkue Barakaldon 1-0.

Kokoonpanot

Real Madrid

1 Casillas
15 Carvajal
3 Pepe
4 Ramos -> Varane (46.)
12 Marcelo
19 Modric
8 Kroos -> Illarramendi (74.)
10 Rodríguez
11 Bale
9 Benzema -> Isco (79.)
7 Ronaldo

Real Madrid, vaihtopenkki

17 Arbeloa
14 Hernández
24 Illarramendi
23 Isco
18 Fernández
13 Navas
2 Varane

Athletic Bilbao

1 Iraizoz
10 de Marcos
18 Gurpegi
4 Laporte
24 Balenziaga
8 Iturraspe
17 Rico
14 Susaeta -> López (62.)
7 Etxebarria -> Gómez (46.)
19 Muniain -> Etxeita (74.)
22 Fernández

Athletic Bilbao, vaihtopenkki

16 Etxeita
13 Herrerin
11 Gómez
15 Iraola
29 López
6 San José
21 Viguera

La Liga sunnuntaina

Sevilla – Deportivo La Coruña 4-1 (2-1)
1-0 Stéphane Mbia (24.)
1-1 Haris Medunjanin (31.)
2-1 Carlos Bacca (39.)
3-1 Stéphane Mbia (57.)
4-1 Vitolo (63.)

Celta Vigo – Villarreal 1-3 (1-2)
0-1 Moisés Gómez (32.)
0-2 Moisés Gómez (33.)
1-2 Joaquín Larrivey (44.)
1-3 Mario Gaspar (90+1.)

Espanyol – Real Sociedad 2-0 (1-0)
1-0 Lucas Vázquez (7.)
2-0 Christian Stuani (90+2.)

Real Madrid – Athletic Bilbao 5-0 (2-0)
1-0 Cristiano Ronaldo (2.)
2-0 Karim Benzema (41.)
3-0 Cristiano Ronaldo (55.)
4-0 Karim Benzema (69.)
5-0 Cristiano Ronaldo (88.)