Almería nappasi kauden avausvoittonsa Real Sociedadin kustannuksella. Päätöslukemat kirjattiin viimeiset kymmenen minuuttia alivoimalla pelanneelle Almeríalle 2-1.

Sociedad aloitti ottelun väkevästi. Vain parin minuutin pelin jälkeen Imanol Agirretxe jakoi pallon keskeltä oikeaan laitaan Carlos Velalle, jonka laukaus suoraan syötöstä kolahti ylärimaan. Pari minuuttia myöhemmin Agirretxe ohjasi Alberto de la Bellan keskityksen vain hieman ohi maalin.

25 minuutin kohdalla Agirretxe harhautteli tiensä ohi neljästä Almería-puolustajasta, mutta maalivahti Rubén torjui. Rubén torjui hienosti myös de la Bellan laukauksen irtopallosta.

Kotijoukkueen hallinnasta huolimatta Almería teki ottelun avausmaalin. Sebastián Dubarbier keskitti pallon boksiin, ja maalivahti Eñaut Zubikarai nyrkkeili pallon holtittomasti päin de la Bellaa, josta peliväline kimposi omaan maaliin.

Viisi minuuttia ennen taukoa Vela taisteli itsensä erinomaiseen maalipaikkaan, mutta puolivolleysta lähtenyt kuti sujahti verkon väärälle puolelle.

Toisen puoliskon alussa Almería meni menojaan. Ensin Tomer Hemed osui ylärimaan, ja pari minuuttia myöhemmin Mauro dos Santos puski vieraat 2-0-johtoon.

20 minuuttia ennen täyttä aikaa Zubikarai paikkasi aiempaa virhettään kahdella erinomaisella torjunnalla. Dubarbier järjesti vielä ylimääräistä jännitystä peliin 79. minuutin ulosajollaan. Kaiken kaikkiaan Almerían pelaajat keräsivät ottelussa yhden punaisen ja seitsemän keltaista korttia.

85. minuutilla Sociedad nousi Gonzalo Castron taidokkaalla osumalla maalin päähän. Sen lähemmäs rahkeet eivät riittäneet. Tuloksena siis 2-1-vierasvoitto Almeríalle.

Voitto oli Almeríalle kauden ensimmäinen. Joukkue nousi viiteen pisteeseen ja ainakin hetkellisesti sijalle yhdeksän. Sociedad on aloittanut kauden heikosti. Neljästä ottelusta baskit ovat saaneet kasaan vain neljä pistettä.

Toimittajan sana

Sociedad oli tällä kertaa melko epäonninen. Almerían ensimmäinen osuma meni Zubikarain piikkiin, minkä lisäksi kotijoukkue kolisteli pariin kertaan maalipuita. Kun vielä Almerían maalilla Rubén piti joukkuettaan ajoittain yksin pystyssä, europaikoista lähtökohtaisesti taisteleva Sociedad menetti jälleen tärkeitä pisteitä.

La Liga sunnuntaina

Real Sociedad – Almería 1-2 (0-1)
0-1 Alberto de la Bella om. (30.)
0-2 Mauro dos Santos (51.)
1-2 Gonzalo Castro (85.)

Villarreal – Rayo Vallecano klo 18

Córdoba – Sevilla klo 20

Levante – Barcelona klo 22