Tällä kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa nähdään neljä joukkuetta Espanjasta: Atlético Madrid, Barcelona, Real Madrid ja Athletic Bilbao. Kaikki neljä pelaavat Uefan säädösten myötä eri alkulohkoissa. Eri vastustajia kertyy siis yhteensä 12. Juttusarjassa käydään kaikkien espanjalaisten lohkot läpi.

Viime kauden Mestarien liiga -finalisti ja La Ligan voittanut Atlético pelaa A-lohkossa yhdessä Juventuksen, Olympiakosin ja Malmön kanssa. Juventus on jokseenkin muutosten kourissa. Italian mestaruudet eivät riittäneet päävalmentaja Antonio Contelle, joka halusi vahvistuksia kokoonpanoonsa. Niitä ei tullut, joten valmentaja vaihtui Massimiliano Allegriin. Entisen Milan-luotsin tehtävänä on viedä Juventus pitkälle nimenomaan eurokentillä.

Juventus pelaa – ja on jo pitkään pelannut – MM-kisoissa trendiksi nousseella 3-5-2-systeemillä. Tärkeimmät pelaajat löytyvät keskikentän keskustasta. Arturo Vidalilla ja Paul Pogballa on suuri rooli sekä puolustuksen auttamisessa että hyökkäysten käynnistämisessä. Juve on aloittanut Serie A -kauden kahdella voitolla. Joukkue ei ole toistaiseksi päästänyt yhtään maalia.

Olympiakos on Kreikan suuruus. Joukkue on voittanut neljä kansallista liigamestaruutta putkeen. Espanjalaisvalmentaja Míchel on tuonut kesän aikana joukkueeseen monta La Ligasta tuttua pelaajaa, kuten Éric Abidalin, Alberto Botían ja Ibrahim Afellayn. Lisäksi joukkuetta vahvistettiin Fulham-kaksikolla Pajtim KasamiKonstantinos Mitroglou. Míchelin pelitavassa keskikenttä miehitetään viidellä pelaajalla niin, että kaksi pelaa alempana ja kolme ylempänä. Olympiakos on ehdottomasti yllätysvalmis, ja erityisesti kotonaan se voi onnistua voittamaan useammankin ottelun.

Lohkon viimeinen joukkue Malmö on juuri nyt tietyllä tapaa samassa asemassa kuin HJK Suomessa. Ruotsalaisjoukkue on ollut Mestarien liigan lohkovaiheessa viimeksi kaudella 2000-01, joten harvinaista herkkua tämä on länsinaapurillekin. Malmö tuo A-lohkoon oman mausteensa jo senkin takia, että joukkueesta löytyy suomalaispelaaja Markus Halsti.

Kesän pelaajakarnevaalista huolimatta Atleti on lohkon ykkössuosikki. Toisena jatkajana pidetään yleisesti Juventusta. Ei pidä kuitenkaan yllättyä, mikäli Olympiakos sekoittaa pakkaa ja ottaa toisen jatkopaikan. Malmö on Ruotsin suuri toivo, mutta rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä.

Tuomio: 1. Atlético Madrid, 2. Olympiakos, 3 Juventus, 4. Malmö