Alex Song lainalle West Hamiin

Barcelona tiedotti lainanneensa Alex Songin täksi kaudeksi Valioliigan West Hamiin. Kaksi vuotta sitten Barcaan hankittu Kamerunin maajoukkuepelaaja on pelannut kaikki kilpailut mukaan lukien 65 ottelua katalaanien paidassa.
Aiemmin urallaan mm. Arsenalissa pelannut Song kertoi englantilaisseuran verkkosivuilla, miksi hän valitsi juuri West Hamin.
– Kun olin Espanjassa, sanoin aina, että jos joskus lähden, palaan Valioliigaan. Päätös oli vaikea, sillä vaihtoehdoissa oli joukkueita, jotka pelaavat Mestarien liigassa. Lopulta valitsin West Hamin, koska halusin tulla takaisin Valioliigaan.
Toimittajan sana
Jälleen siirto, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Tai ainakin Songia ja West Hamia. Parin vuoden takainen hankinta oli Barcalta melko järjetön jo alun alkaen. Song ei ole missään vaiheessa noussut avauksen pelaajaksi. Puolustavan keskikentän tontilla Sergio Busquets on ollut jo muutaman vuoden ajan ykkönen, ja topparin tontille on vielä vähemmän ollut asiaa. Songin lähdön myötä Javier Mascherano saanee aiempaa enemmän vastuuta myös puolustavan keskikentän paikalla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista