Näkökulma: Luis Enrique puhaltanut Barcelonan uuteen liekkiin
Kuva: Getty Images
Barcelona voitti kauden avausottelussaan Elchen maalein 3-0. Ensin osui Lionel Messi, sen jälkeen Munir El Haddadi, ja lopuksi vielä Messi. Kolmen maalin lisäksi Munir ja Andrés Iniesta osuivat ylärimaan. Maaleista kaksi syntyi alivoimalla, sillä Javier Mascherano ajettiin ulos juuri ennen taukoa.
Kolme tehtyä maalia, nolla päästettyä. Mennään vähän syvemmälle. Kuinka moni pani merkille, että Messi osallistui (ainakin ajoittain) prässäämiseen, kun pallo oli Elchellä? Kuinka moni pani merkille, että Barca ylipäätään iski vastaprässin päälle pallonmenetysten jälkeen? Kuinka moni pani merkille, että Messin molemmat maalit syntyivät oikealta-vasemmalle-kuljetusten päätteeksi?
Noista kolmesta asiasta huokuu tietyllä tapaa uuden Barcan henki. Gerardo Martinon aikakaudella asiat tunnuttiin tekevän vähän sinnepäin. Nyt kun Luis Enrique on talossa, pukuhuoneeseen on lehtijuttujen mukaan palautettu tietynlainen kuri. Kentälle on puolestaan palautettu järjestelmällisyys. Barca oli täysin suvereeni myös toisella puoliajalla, vaikka se pelasi miehen vajaalla.
Ja sitten ehkä se kaikkein merkittävin asia. Katsokaa Messin kehonkieltä, liikkumista, ilmeitä. Iloksi sitä kai voisi kutsua. Haastatteluissa pelaajat peittävät tunteensa ja mielipiteensä, mutta kehonkieli pelitilanteessa kertoo usein totuuden. Messi vaikuttaa ihan eri pelaajalta, kuin vielä muutama kuukausi sitten. Nyt hän prässää (ainakin ajoittain), kuten joskus silloin Pep Guardiolan alaisuudessa. Ja Elcheä vastaan nähtiin myös niitä tavaramerkkikuljetuksia, jotka viime keväänä jäivät puuttumaan.
Vaikuttaisi siltä, että Enrique on puhaltanut Barcan uuteen liekkiin, mutta pieni varoituksen sana lienee paikallaan. Viime kauden ensimmäisessä pelissä Barca voitti Levanten 7-0. Eli vielä ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä Barcan nykykunnosta. Sanotaan vain, että peli-ilme on aivan erilainen kuin vielä muutama kuukausi takaperin.
LUE MYÖS:
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta