Atlético Madrid vei Espanjan Supercupin
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid nappasi kauden ensimmäisen tittelinsä voittamalla Espanjan Supercupin toisessa osassa kotonaan Real Madridin 1-0 ja viemällä tittelin yhteismaalein 2-1. Ottelun ratkaisu nähtiin jo heti alussa.
Atlético sai otteluun unelma-alun, kun Bayern Münchenista hankittu kärkimies Mario Mandzukic heilutti verkkoa jo reilun minuutin pelin jälkeen. Toinen uusi hankinta Antoine Griezmann teki esityön, ja Mandzukic pääsi Real-puolustuksen törmäillessä laukomaan oikeallaan pallon verkkoon ohi Iker Casillasin.
Real Madrid alkoi päästä vähitellen paremmin peliin mukaan, ja James Rodríguez hätyytteli pariinkin otteeseen Atlético-maalia, mutta tuloksetta. Atléticon tilannetta ei helpottanut lainkaan se, että päävalmentaja Diego Simeone vaahtosi itsensä katsomoon jo ensimmäisen puoliajan puolivälissä saatuaan muutaman minuutin välein kaksi varoitusta purnaamisesta.
Peli alkoi pyöriä yhä enemmän Atléticon päädyssä, mutta etenkin Rodríguezilla sihti oli hiukan vinossa ja pallot viuhuivat hyvistäkin paikoista niukasti ohi maalin. Juuri ennen taukoa Raúl Garcialla oli kuitenkin loistopaikka lisätä Atléticon johtoa, mutta Casillas venyi komeaan torjuntaan, ja tauolle mentiin lukemissa 1-0.
Toisella jaksolle Real vaihtoi kentälle myös pikkuvaivasta kärsineen Cristiano Ronaldon. Joukkue hallitsi peliä, mutta Atlético iski aika ajoin vaarallisesti vastaan. Atleti oli erittäin lähellä toista maalia, mutta Garcian laukaus pamahti poikkihirteen. Otteetkin alkoivat koveta ja kortteja nousta puolin ja toisin.
Real painoi päälle loppua kohden yhä vahvemmin, mutta ote jäi enemmän näennäiseksi. Loppuhetkillä Luka Modric vielä kuittasi toisen varoituksensa ja näin Real päätti ottelun vajaalla.
Maalit
1-0 Mario Mandzukic (2.)Kokoonpanot
Atlético Madrid 1 Moyà 20 Juanfran 23 Miranda 2 Godín 3 Siqueira 14 Gabi 5 Tiago 8 García -> Ñíguez (90.) 7 Griezmann -> JIménez (73.) 6 Koke 9 Mandzukic -> Rodríguez (85.) Atlético Madrid, vaihtopenkki 15 Ansaldi 24 Giménez 11 Jiménez 17 Ñíguez 13 Oblak 21 Rodríguez 4 Suárez Real Madrid 1 Casillas 15 Carvajal 2 Varane 4 Ramos 5 Coentrão -> Marcelo (70.) 14 Alonso 19 Modric 8 Kroos -> Ronaldo (46.) 11 Bale 9 Benzema 10 Rodríguez -> Isco (65.) Real Madrid, vaihtopenkki 17 Arbeloa 24 Illarramendi 23 Isco 12 Marcelo 13 Navas 3 Pepe 7 RonaldoLUE MYÖS:
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa