Simeone: ”Di María on Real Madridin paras pelaaja”
Kuva: Getty Images
Diego Simeone antoi hieman provokatiivisen lausunnon Espanjan Supercupin ensimmäisen osaottelun jälkeen. Atlético-luotsi kehui oman joukkueensa lisäksi Ángel di Maríaa, joka on pitkin kesää ollut vahvasti mukana siirtohuhuissa.
– Pelasimme juuri kuten halusimme, emmekä niin, miten Real Madrid olisi halunnut meidän pelaavan. Meillä oli kolme tai neljä paikkaa tehdä avausmaali, muttemme onnistuneet, Simeone sanoi 1-1-tulokseen päättyneen ottelun jälkeen.
– Peli muuttui di Marían myötä. Se on loogista ottaen huomioon, että hän on Real Madridin paras pelaaja. Olenko todella sitä mieltä, että di María on paras? Hän on Realin dominoivin pelaaja keskikentältä ylöspäin.
Perjantaina pelattavassa toisessa osaottelussa Atleti lähtee Simeonen mukaan hakemaan maalia, vaikka maaliton tasapelikin riittäisi Supercupin voittoon.
– Ottelupari on 50/50. Real tekee aina maalin, joten 0-0-tasapelin yrittäminen ei tule riittämään.
Toimittajan sana
Simeonen lausunto oli todennäköisesti tarkkaan harkittu. Mutta provokaation lisäksi hän oli tässä tapauksessa täysin oikeassa. Di María todella oli eilen Realin paras pelaaja hyökkäyssuuntaan.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Uudet tiedot: Espanjan ja Argentiinan huippuottelu vaarassa
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Pep Guardiola mykistyi – Álvaro Arbeloa täräytti itsevarman julistuksen