Pepe: ”He eivät ansainneet tasapeliä”

Real Madridin Pepe ei ollut tyytyväinen Espanjan Supercupin ensimmäisen osaottelun jälkeen. Real jäi ensimmäisessä osaottelussa kotonaan 1-1-tasapeliin Atlético Madridin kanssa.
– Menemme kotiin surullisina, koska halusimme voittaa ottelun. He eivät ansainneet tasapeliä. He kuluttivat aikaa ja yrittivät vain estää meitä tekemästä maalia, Pepe sanoi ottelun jälkeen.
– Meillä oli enemmän tilanteita, vaikka ensimmäisellä puoliskolla liikutimme palloa hieman hitaasti. Toisella puoliajalla olimme vahvoja, mutta he tekivät maalin erikoistilanteesta, ja lisäksi meille olisi pitänyt viheltää rangaistuspotku. Tänään onni ei ollut puolellamme.
Lopuksi Pepe kehui James Rodríguezia, joka iski Realin maalin ja samalla ensimmäisen osumansa valkopaidassa.
– Hän on sopeutunut todella hyvin seuran ajatusmaailmaan. Olen iloinen hänen puolestaan, sillä hänellä on hieno tulevaisuus, ja hän voi auttaa Real Madridia saavuttamaan monia asioita.
Toimittajan sana
On totta, että Real hyökkäsi etenkin toisella puoliajalla huomattavasti useammin kuin Atlético. Toisaalta, Real ei onnistunut löytämään murtautumisvaiheessa tarpeeksi hyviä ratkaisumalleja. Sikäli tasapeli oli oikeutettu lopputulos.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- La Ligan ensi kauden Mestarien liiga -joukkueet selvillä – viimeinen putoaja selviää päätöskierroksella
- Huhut Real Madrid -siirrosta voimistuvat – Chelsea-tähti etsinyt jo asuntoa Madridista
- Barcelona-legenda luottaa Lamine Yamalin Ballon d’Or -mahdollisuuksiin – ”Hän on muuttunut”
- Lähde: Saudi-Arabiassa ollaan valmiita rikkomaan siirtoennätys Viníciuksen vuoksi
- VIRALLISTA: Huipputoppari siirtyy Valioliigasta Real Madridiin
- Tuore mestari Valioliigasta Barcelonan kiikarissa
- Lähde: La Liga -tähti siirtymässä Atléticoon – siirtosumma selvillä
- Lähde: Davide Ancelotti liittymässä isänsä valmennustiimiin Brasilian maajoukkueessa
- Näkökulma: Nämä 5 asiaa tekivät Barcelonasta La Ligan mestarin
- Lamine Yamalilta uhmakas kommentti – muisti myös kiittää tärkeää tahoa
- Huhut Real Madrid -siirrosta voimistuvat – Chelsea-tähti etsinyt jo asuntoa Madridista
- Barcelona-legenda luottaa Lamine Yamalin Ballon d’Or -mahdollisuuksiin – ”Hän on muuttunut”
- La Ligan ensi kauden Mestarien liiga -joukkueet selvillä – viimeinen putoaja selviää päätöskierroksella
- Tuore mestari Valioliigasta Barcelonan kiikarissa
- VIRALLISTA: Huipputoppari siirtyy Valioliigasta Real Madridiin
- Lähde: Saudi-Arabiassa ollaan valmiita rikkomaan siirtoennätys Viníciuksen vuoksi
- Näkökulma: Nämä 5 asiaa tekivät Barcelonasta La Ligan mestarin
- Lähde: Davide Ancelotti liittymässä isänsä valmennustiimiin Brasilian maajoukkueessa
- Barcelonassa pelannut Pierre-Emerick Aubameyang olisi halunnut edustaa Real Madridia: ”Siirto oli todella lähellä”
- Lamine Yamalilta uhmakas kommentti – muisti myös kiittää tärkeää tahoa