Josuha Guilavogui Atléticosta lainalle Wolfsburgiin
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid ja saksalainen Wolfsburg ovat päässeet sopuun Josuha Guilavoguin lainasiirrosta. Bundesliga-seura vahvisti tiedon verkkosivuillaan. Nimet tosin täytyy vielä saada paperiin, ja Guilavoguin pitää läpäistä lääkärintarkastus.
– Olemme tehneet periaatesopimuksen pelaajan ja Atléticon kanssa. Tavoitteemme on saada hänet tänne mahdollisimman nopeasti, Wolfsburgin urheilujohtaja Klaus Allofs sanoi.
Atleti hankki 23-vuotiaan Guilavoguin viime kesänä Ranskan liigan St. Etiennestä 10 miljoonalla eurolla. Puolustava keskikenttäpelaaja ei saanut syksyn aikana juurikaan minuutteja Diego Simeonen ryhmässä, joten hänet lainattiin kevääksi takaisin St. Etienneen. Kaiken kaikkiaan Guilavogui sai viime kaudella vyölleen 19 ottelua.
Toimittajan sana
10 miljoonaa euroa tarkoittaa sitä, että Guilavogui hankittiin Atléticoon pelaamaan. Hänen aikansa ei kuitenkaan ole vielä. Atletin pelitavassa on kaksi pelaajaa keskikentän keskustassa. Guilavoguin edellä nokkimisjärjestyksessä olisivat olleet Gabi, Tiago, Mario Suárez, Raúl García ja todennäköisesti myös lainalta palannut Saúl Ñíguez. Siitä syystä Guilavoguin laina Wolfsburgiin on järkevä teko kaikkien osapuolten kannalta.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta

- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä