Barcelona tasapeliin – Mathieulle ja Rakiticille debyytti

Barcelona pelasi lauantai-iltana harjoitusottelun ranskalaista Niceä vastaan. Ilman eteläamerikkalaisiaan pelannut Barca jäi 1-1-tasapeliin. Kesällä hankitut Jérémy Mathieu ja Ivan Rakitic pelasivat uransa ensimmäisen ottelun Blaugrana-paidassa.
Ottelu alkoi Barcelonan kannalta huonosti. 20. minuutilla Gerard Piqué torppasi pallottoman vastustajan rangaistusalueella, ja pallo vietiin pilkulle. Marc-André ter Stegen aavisti oikeaan suuntaan, mutta Darío Cvitanichin laukaus painui maaliin.
Barcelona sai lisää huonoja uutisia, kun Martín Montoya loukkasi nilkkansa eikä pystynyt jatkamaan ottelua. Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka vakavasta vammasta on kyse.
Barca tuli tasoihin niin ikään rangaistuslaukauksella. Munir El Haddadi kaadettiin, ja Xavi viimeisteli lukemat 1-1:een.
Toimittajan sana
Barcelona pelasi jo suurelta osin edustusjoukkueen pelaajilla. Puolustuslinjassa Mathieu ja Piqué pelasivat ajoittain hyvin, mutta parannettavaakin on vielä reilusti. Hyökkäyksessä nähtiin muutamia junioreita, kuten Adama Traoré, El Haddadi ja Alen Halilovic. Lionel Messin ja Neymarin paluuta kokoonpanoon vielä odotellaan. Vasta siinä vaiheessa tiedetään kunnolla, miten Luis Enrique haluaa Barcan hyökkäävän.
Harjoitusottelut lauantaina
Nice – Barcelona 1-1 (1-0)
1-0 Darío Cvitanich rp. (21.)
1-1 Xavi rp. (68.)
Valencia – Monaco 2-2 (1-1)
0-1 Rubén Vezo om. (30)
1-1 Ricardo Carvalho om. (37.)
2-1 Paco Alcácer (69.)
2-2 Lucas Ocampos (80.)
Málaga – Newcastle 3-1 (3-0)
1-0 Sergi Darder (25.)
2-0 Sergi Darder (36.)
3-0 Samu Castillejo (43.)
3-1 Gabriel Obertan (60.)
Middlesbrough – Villarreal 0-2 (0-2)
0-1 Jaime Moreno (23.)
0-2 Matías Nahuel (45.)
Wolverhampton – Celta Vigo 1-1 (1-0)
1-0 Nouha Dicko (32.)
1-1 Joaquín Larrivey (65.)
Eibar – Racing Santander 2-1 (2-0)
1-0 Mikel Arruabarrena (2.)
2-0 Dani Nieto (30.)
2-1 Rodríguez (59.)
Toulouse – Athletic Bilbao 2-0 (1-0)
1-0 Issiaga Sylla (37.)
2-0 Adrien Regattin (66.)
Heerenveen – Levante 0-1 (0-0)
0-1 Víctor Casadesús (57.)
Braga – Deportivo La Coruña 1-0 (0-0)
1-0 Vincent Sasso (86.)
Albacete – Elche 2-2 (2-1)
0-1 Aarón Ñíguez (5.)
1-1 César Díaz (34.)
2-1 Alba (41.)
2-2 Edu Albácar rp. (90+1.)
Alcorcón – Rayo Vallecano 0-1 (0-0)
0-1 Sergio Parla (85.)
Fenerbahce – Sevilla 0-2 (0-1)
0-1 Aleix Vidal (38.)
0-2 Iago Aspas (50.)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi