Getafe murskasi Barcelonan mestaruushaaveet lisäajalla

Kuva: Getty Images
Sinänsä ihan hyvän ottelun pelannut Barcelona jäi 2-2-tasapeliin Getafen kanssa lauantain La Liga -ottelussa, jonka alussa muisteltiin viikko sitten menehtynyttä Barca-valmentajaa Tito Vilanovaa. Barcelona johti ottelua kahteen otteeseen, mutta molemmilla kerroilla Ángel Lafita toi Getafen tasoihin.
Barcelona loi ensimmäisen puolittaisen tilanteensa kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen. Vasempana pakkina pelanneen Adrianon laukaus suuntautui kuitenkin liiaksi keskelle, eikä Getafen maalia vartioineella Júlio Césarilla ollut vaikeuksia torjunnassa.
Vartin ajan mentiin rauhallisempaan tahtiin, kunnes 18 minuutin kohdalla molemmissa päädyissä luotiin pari hyvää tilannetta. Ensin Messin laukaus hyvästä paikasta blokattin, ja Getafe pääsi vastahyökkäykseen. José Manuel Pinto selvitti vaivoin tilannetta seuranneen kulmapotkun, mikä puolestaan johti Barcelonan vastahyökkäykseen. Hyökkäys päättyi Messin pallonmenetykseen.
Messin 28:s
Muutamaa minuuttia myöhemmin kotijoukkue paineli johtoon. Pallo pelattiin oikeaan laitaan Dani Alvesille, joka keskitti toisessa aallossa juosseelle Messille. Argentiinalainen ampui suoraan syötöstä pallon yläkulmaan. Osuma oli Messille kauden 28:s La Ligassa. 25 minuutin kohdalla Messi loi Barcelonalle seuraavan huippupaikan. Kirpun pystysyöttö vapautti linjan taakse juosseen Pedron, joka harhautti puolustajan ulos tilanteesta, mutta laukaus suuntautui päin maalivahtia. Viisi minuuttia myöhemmin Sergio Busquets loukkasi polvensa, ja Getafe pääsi hyökkäämään kolmella kahta vastaan. Tilanne päättyi Adrianon rikkeeseen ja Getafen vapaapotkuun, jonka Pablo Sarabia laukoi yli maalin.Tuomareilla erimielisyyksiä – Getafelle maali
Hieman myöhemmin Javier Mascheranon liukastuminen aiheutti erikoisen tilanteen. Argentiinalaistopparin oli vedettävä Sammirilta jalat alta, jottei Getafe pääsisi maalipaikkaan. Tilannetta seuranneesta vapaapotkusta Sarabia nosti pallon futsalmaisella vippauksella Barcan alueelle, ja Ángel Lafita kiskaisi erinomaisen laukauksen maaliin. Avustava tuomari nosti lipun ylös rikkeen merkiksi, mutta päätuomari José Teixeira Vitienes kumosi liputuksen ja hyväksyi tasoitusosuman. Ensimmäisen puoliskon loppuhetkillä Getafen Adrián Colunga joutui jättämään ottelun kesken nivusvamman vuoksi. Hänen tilalleen vaihdettiin Jaime Gavilán. Vaihdon jälkeen kotijoukkue loi vielä yhden tilanteen. Messi pelasi Andrés Iniestalle, joka jatkoi pystyyn Alexis Sánchezille. Chileläinen yritti vielä hakea maalin edestä Messiä, mutta syöttö karkasi hieman pitkäksi.Toisella puoliskolla piristynyt Barcelona
Toisen puoliskon ensimmäinen tilanne siunaantui Iniestalle. Sánchez keskitti oikealta hyvän pallon, mutta Iniestan pusku jäi vaisuksi. Lähes heti perään Messi laukoi Sánchezin pudotuksen jälkeen tulisesti – César torjui. 53. minuutilla Alvesin nappikeskitys löysi maalilta Sánchezin, joka voitti kaksinkamppailunsa ja ohjasi rinnallaan pallon kohti maalia. Barcan epäonneksi peliväline kolahti ylärimaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin kotijoukkueelta nähtiin hyvä hyökkäys. Alves nosti peliä oikealta laidalta ja pelasi pallon Messille. Argentiinalainen surffaili muutaman puolustajan ohi ja jatkoi Pedrolle, jonka laukaus kuitenkin epäonnistui.Fàbregasista lisää voimaa
66. minuutilla Barcelonan päävalmentaja Gerardo Martino toi lisää hyökkäysvoimaa kentällä vaihtamalla Javier Mascheranon Cesc Fàbregasiin. Keskikenttäpelaaja ehti olla kentällä noin minuutin, kun Getafen maaliverkko helähti. Pedro tuikkasi pallon Fàbregasille, joka jatkoi takaisin Pedrolle. Puolustus peitti laukauksen, mutta Sánchez oli ensimmäisenä paikalla iskemässä irtopallon maaliin. Viisi minuuttia myöhemmin Messi pelasi Alvesille varman maalipaikan. Pedro jätti pallon Messille, joka keskitti pallon takatolpalle. Alves pääsi käytännössä juoksemaan palloon mutta sai silti puskun parista metristä ohi maalin. Vartti ennen täyttä aikaa Barcelona lähti nopeaan vastahyökkäykseen. Pedro pelasi pystyyn Messille, joka venytti palloon ja yritti nostaa yli vastaan tulleen Césarin. Nosto kyllä leijui yli maalivahdin, mutta samalla pallo painui aina maalin katolle asti.Vielä tulee Getafe
Muutamaa minuuttia myöhemmin Getafen Sarabialle tarjottiin tasoitusosumaa. Gavilán ohitti laidalla Marc Bartran ja keskitti takaviistoon Sarabialle, joka latasi muutamasta metristä pallon suoraan Pinton syliin. Barca oli todennäköisesti jo varma voitostaan, kun Getafe vielä nousi tasoihin. Gavilánin keskitys vasemmalta laidalta löysi maalilta Lafitan, joka iski päällään illan toisen osumansa ja samalla arvokkaan pisteen Getafelle. Tasapelin myötä Barcelonan mestaruushaaveet kokivat todennäköisesti lopullisen kolauksen. Atlético Madridilla on kolme pistettä Barcaa enemmän, Real Madridilla kolme vähemmän. Kun muistetaan, että Atléticolla on yksi ja Realilla kaksi ottelua vähemmän pelattuna, erikoisia asioita pitää tapahtua, että Barca mestaruuteen yltäisi. Getafelle piste sen sijaan saattoi olla elintärkeä taistelussa putoamista vastaan. Getafe on kolme pistettä putoamisviivan yläpuolella, mutta kaikilla takana olevilla on vähintään yksi ottelu vähemmän pelattuna.Kokoonpanot
Barcelona 13 Pinto 22 Alves 14 Mascherano -> Fàbregas (66.) 15 Bartra 21 Adriano 16 Busquets 6 Xavi -> Song (87.) 8 Iniesta 9 Sánchez 10 Messi 7 Pedro -> Tello (90+1.) Barcelona, vaihtopenkki 19 Afellay 4 Fàbregas 2 Montoya 25 Olazábal 24 Roberto 17 Song 20 Tello Getafe 25 César 20 Valera 15 Rafa 2 Alexis 18 Escudero 8 Sarabia 22 Rodríguez 5 Lacen -> Míchel (86.) 7 Lafita 19 Sammir -> Mosquera (68.) 11 Colunga -> Gavilán (45+2.) Getafe, vaihtopenkki 12 Arroyo 23 Borja 13 Codina 10 Gavilán 3 Lago 21 Míchel 24 MosqueraLa Liga lauantaina
Barcelona – Getafe 2-1 (1-1) 1-0 Lionel Messi (23.) 1-1 Ángel Lafita (37.) 2-1 Alexis Sánchez (67.) 2-2 Ángel Lafita (90+2.) Málaga – Elche klo 19 Osasuna – Celta Vigo klo 21 Real Valladolid – Espanyol klo 23LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Kriisi kytee Barcelonassa: Deco esti Hansi Flickiä rankaisemasta tähtipelaajaa
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”