Betis-pelaajat kaipaavat Pepe Melia – ”Erottaminen joulukuussa oli virhe”

Kuva: Getty Images
Nyttemmin Englannin Valioliigan West Bromwichia luotsaava Pepe Mel sai lähtöpassit Real Betisin päävalmentajan paikalta joulukuun alussa. Kauden edetessä Malia on ruvettu kaipaamaan seurassa enemmän ja enemmän ja nyt seurajohtokin myöntää, että ratkaisu saattoi olla väärä.
Useampi Betisin pelaaja on alkuvuoden aikana tuonut esille mielipiteensä siitä, että erottamispäätös tehtiin väärin perustein. Betis oli tuolloin 2. joulukuuta sarjataulukon viimeisenä, mutta vain kolmen pisteen päässä putoamisviivasta. Nyt sijoitus on sama, mutta matkaa säilymiseen jo 10 pistettä.
Viimeisimpänä sanaisen arkkunsa on avannut nuorten joukkueen pelaaja Álvaro Vadillo.
– Melin erottaminen oli virhe. Hän tunsi pelaajat ja seuran, me olimme tyytyväisiä häneen ja uskon, että hän olisi nostanut meidät pois vaikeuksista, Vadillo sanoi Marcan mukaan ja toisti useamman pelaajan pääsiäisviikolla kertomaa sanomaa.
Betisin uusi puheenjohtaja Manuel Domínguez Platas puhui aiheesta samassa lehdistötilaisuudessa ja piilotetusti myönsi – kenties Vadillon sanat kuultuaan – että väitetyt tulehtuneet suhteet valmentajan ja pelaajien välillä eivät ehkä olleetkaan niin huonot.
– Pepe ja pelaajat olivat erimielisiä, mutta kun nyt katsoo taaksepäin meidän olisi ehkä pitänyt antaa hänelle hiukan enemmän aikaa, Platas myönsi.
Betis kohtaa pääsiäissunnuntaina vieraskentällä Rayo Vallecanon ja kaipaa kipeästi kauden toista vierasvoittoaan pitääkseen säilymismahdollisuudet elossa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä