18-vuotias Hicham johdatti Almerían voittoon Sociedadista
Kuva: Getty Images
Alméria ja Real Sociedad jatkoivat El Clásicon jälkihuumassa maanantai-illan ainoassa La Liga -ottelussa. Myös tässä ottelussa iskettiin seitsemän maalia, joista kolme syntyi rangaistuspotkuista. Almería yllätti voittamalla pelin maalein 4-3. Voitto katkaisi kotijoukkueen viiden ottelun voitottoman putken.
21. minuutilla Carlos Vela viimeisteli rankkarista. Almería tasoitti kahdeksan minuuttia myöhemmin Óscar Díazin osumalla. Imanol Agirretxen komea nosto yli maalivahti Estebanin vei vieraat vajaan tunnin kohdalla uudestaan johtoon. Kotijoukkue tasoitti jälleen kahdeksan minuuttia myöhemmin. Carlos Martínez rikkoi rangaistusalueen rajan tuntumassa, ja Verza iski pilkulta pallon maaliin.
Viitisen minuuttia myöhemmin oli Mikel Gonzálezin vuoro rikkoa. Pallo jälleen pilkulle, ja Verzalle illan toinen osuma. Kun Sociedadin Markel Bergara tasoitti 3-3:een viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, vaikutti siltä, että Sociedad pelastaisi itselleen pisteen. Almería tuli kuitenkin vielä kerran.
Joukkueen sankariksi nousi vasta 18-vuotias Hicham Khaloua, joka niittasi voittomaalin lisäajalla. Ottelu oli nuoren hyökkääjän ensimmäinen La Ligassa ja maali ensimmäinen Almería-paidassa. Kovin paljon parempaa tarinaa ei olisi voinut kirjoittaa, sillä Hicham vaihdettiin kentälle vain neljä minuuttia ennen ratkaisumaalia.
Kolmen pisteen ilta oli Almeríalle äärimmäisen tärkeä. Joukkue nousi pois putoajan paikalta sijalle 16. Putoamisviiva on yhä vain pisteen päässä, mutta ainakin säilyminen on omissa käsissä. Sociedad sen sijaan menetti liigakierroksella asemiaan taistelussa Eurooppa-liiga-paikoista. Sevilla kiilasi viidenneksi, mutta Sociedad on yhä kuudennen sijan myötä kiinni toisessa Eurooppa-liigan paikassa.
La Liga maanantaina
Almería – Real Sociedad 4-3 (1-1) 0-1 Carlos Vela rp. (21.) 1-1 Óscar Díaz (29.) 1-2 Imanol Agirretxe (58.) 2-2 Verza rp. (66.) 3-2 Verza rp. (71.) 3-3 Markel Bergara (85.) 4-3 Hicham (90+1.)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon