Málaga onnistui saamaan viime hetkillä peliluvan uudelle hankinnalleen Pablo Pérezille ennen lauantain Valencia-ottelua, ja argentiinalainen debytoi heti vaihtopelaajana. Päävalmentaja Bernd Schuster marssitti 28-vuotiaan keskikenttämiehen La Rosaledan kotiyleisön eteen 65. minuutilla.

Schuster sanoi suoraan, että Pérezin pelaamista ei kannata lähteä arvioimaan debyytin perusteella sen enempää.

– Se ei ollut helppo päivä Pablolle. Saimme viime minuuteilla kansainvälisen peliluvan hänelle, mutta tärkeintä oli että hän pääsi peliin hyvin mukaan. Hän on ollut kanssamme vasta vähän aikaa ja kun hän oppii tuntemaan joukkuekaverinsa paremmin ja tietää heidän liikkeensä kentällä, hän parantaa itsekin. Voimme odottaa Pablolta vielä paljon, Schuster sanoi Málagan verkkosivuilla.

Málaga on hakenut Perezille myös EU-kansalaisuutta, jonka myötä hän ei rasittaisi joukkueen ulkomaalaiskiintiötä.

Itse ottelu lauantaina päättyi maalittomaan tasapeliin, johon Schuster oli suhteellisen tyytyväinen.

– Minusta olimme niskan päällä Valenciaa vastaan. Heitä on vaikea voittaa, mutta me teimme todella kovasti töitä ja laitoimme itsemme likoon. Pelasimme yksi yhtä vastaan, kuten tarkoitus olikin, mutta kiitos molempien maalivahtien erinomaisen pelin, tässä sitä ollaan: 0-0-tasapeli.

– Me joka tapauksessa paransimme edellisestä kohtaamisestamme [0-1-tappio kauden avauskierroksella] ja ainakin saimme pisteen. Esitykseen pitää olla tyytyväinen, sillä teimme lujasti töitä vaikeassa ottelussa.