Marko Marin haluaa jatkaa Sevillassa – “Kaikki täydellistä”

Chelseasta Sevillassa lainasopimuksella pelaava Marko Marin on kertonut suoraan halustaan jatkaa seurassa ja myös Sevilla toivoo saavansa pitää saksalaisen riveissään pysyvällä sopimuksella, mutta lopullinen ratkaisu asiassa on kuitenkin Chelsean käsissä.
Marinin mukaan Sevilla on kertonut haluavansa hänet pysyvällä sopimuksella, joskin laiturille on kysyntää muuallakin.
– Tällä hetkellä minun on määrä palata [Chelseaan], mutta kyselyitä on tullut todella paljon, Marin kertoi Bildille.
– Sevilla haluaa minun jäävän, mutta se ei ole vain heidän päätettävissään. Haluaisin itsekin jäädä, koska olen todella viihtynyt täällä. Loppujen lopuksi on kuitenkin Chelsean asia päättää mitä tapahtuu.
Loukkaantumisten kanssa taistellut Marin on lähestymässä täyttä pelikuntoa ja odottaa kevättä innolla.
– Kun olen kunnossa, haluan että tavoittelemme kärkeä. Olemme Mestarien liigan paikkojen tuntumassa ja sinne on tavoitteemme. Meillä on joukkueessa laatua sen saavuttamiseen, Marin vakuutti.
– Tarvitsen vain 2-3 viikkoa vielä. Kaikki on täällä täydellistä, luultavasti paremmin kuin Englannissa, vaikka nautin ajastani Englannissakin.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus