Top 5 – tammikuun siirtoikkunan potentiaaliset kaupat

Tammikuun siirtoikkuna alkaa olla lähellä. Talvella ei yleensä riehuta samalla tavalla kuin kesällä, sillä uuden pelaajan ajaminen sisään joukkueen pelisysteemiin kesken kauden on hankalaa. Joitain suuria siirtoja todennäköisesti silti nähdään. Spekuloidaan viidellä mahdollisella.
5. Daniel Agger -> Barcelona
Barcelona on kipeästi uuden topparin tarpeessa. Tilanne on ollut sama jo parin vuoden ajan. Päävalmentaja Gerardo Martino sanoi kauden alussa, että hän luottaa nykyiseen materiaaliinsa. Martinon mieli on saattanut muuttua, sillä Gerard Piquéllä on ollut vaivoja, ja Carles Puyol on jo vihjannut lopettamisaikeistaan.
Todennäköisin vaihtoehto on, että Barcelona venyttää topparihankinnan ensi kesään. On toki mahdollista, että kaupoilla käydään jo tammikuussa. Barcelona oli kesällä kiinnostunut Liverpoolin Daniel Aggerista, joka ei ole Pool-luotsi Brendan Rodgersin suunnitelmissa avauskokoonpanon mies. 29-vuotiaan Aggerin hinta saattaisi nousta noin 20 miljoonaan euroon, mikäli Liverpool suostuu miestä myymään.
4. Marc-André ter Stegen, Borussia Mönchengladbach -> Barcelona
Víctor Valdés lähtee joka tapauksessa kuluvan kauden jälkeen. Myöskään kakkosvahti José Manuel Pinton jatkosta ei ole tietoa. Barcelona tarvitsee yhden tai jopa kaksi uutta maalivahtia. On mahdollista, että ainakin yksi hankitaan jo tammikuussa. Kenties vahvimmin paikassa on kiinni Borussia Mönchengladbachin Marc-André ter Stegen.
Saksalaisvahti on päästänyt tällä kaudella pelaamissaan 17 ottelussa yhtä monta maalia. Hintaa nostaa ter Stegenin ikä. Vasta 21-vuotiaalla on vähintään 15 hyvää pelivuotta edessään, joten hinta saattaa nousta 20 miljoonaan euroon.
3. Ángel di María, Real Madrid -> AS Monaco
Ángel di Marían siirrosta on puhuttu kesästä lähtien. Koska 100 miljoonan euron Gareth Balea ei ole varaa pitää penkillä, di María on menettänyt pelipaikkansa. Ihan huonosta pelimiehestä ei ole kyse. Argentiinalainen on ollut erinomainen etenkin Mestarien liigassa. Kuudessa pelissä hän on tehnyt kolme maalia ja antanut viisi maalisyöttöä.
Vahvimmin di Marían perässä vaikuttaisi olevan ranskalainen AS Monaco. Raha ei ole Monacolle este, joten 30-40 miljoonan siirtosumma on realismia.
2. Diego Costa, Atlético Madrid -> Valioliiga
Syksyn kuumin nimi La Ligassa on Atlético Madridin Diego Costa. Joulutauolle mentäessä Costa johtaa liigan maalipörssiä. 17 kierroksen jälkeen Costa on iskenyt peräti 19 maalia.
Ei mikään ihme, että kiinnostusta on alkanut löytyä. Valioliigan Chelsea ja Arsenal ovat huhupuheiden mukaan keskushyökkääjän kintereillä. Chelsealla on jo kolme sentteriä (Fernando Torres, Samuel Eto’o, Demba Ba), mutta kukaan heistä ei ole onnistunut. Arsenalin Olivier Giroud on ollut pirteä, mutta häntäkin on joskus lepuutettava.
Costan hankkiakseen ostajien täytynee maksaa ulosostopykälän mukainen hinta. Se tietää 38 miljoonan euron laskua.
1. Luis Suárez, Liverpool -> Real Madrid
Madridilaislehdistö on uneksinut tästä pelaajasta jo pidempään. Karim Benzemaa ei pidetä tarpeeksi kovan luokan keskushyökkääjänä, joten katseet ovat kohdistuneet Liverpoolin Luis Suáreziin. Uruguaylaisesta ollaan montaa mieltä, mutta pelitaitoja ei voi kiistää kukaan. Tällä kaudella Suárez on iskenyt käsittämättömät tehot 19+9 vain 12:ssa Valioliiga-ottelussa.
Halvalla Real ei Suárezia saisi. 26-vuotias hyökkääjä allekirjoitti Liverpoolin kanssa jatkosopimuksen, joka nostaa hintaa reilusti. Realin pitäisi iskeä kenties jopa 70 miljoonaa euroa pöytään. Vast ikään 100 miljoonaa Gareth Baleen käyttäneellä Realilla ei välttämättä rahat riitä.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Atlético pelaa maalirikkainta kauttaan Diego Simeonen alaisuudessa
- Barcelonan puolustaja ei pidä uudesta pelipaikastaan
- Marc-André ter Stegen sivuun La Ligan huippuottelusta
- Real Madrid ei päästä La Ligan sensaatiota karkumatkalle – vakuuttava voitto Bernabéulla
- Espanja joutui kuolemanlohkoon EM-kisoissa
- Kuin mestarin elkein! Piskuinen Girona jatkoi hurjaa alkukauttaan loppuhetkien voittomaalilla
- Ota tai jätä – Real Madrid tekemässä viimeisen tarjouksensa Kylian Mbappélle
- Huippuseurojen himoitsema Nico Williams solmi jatkosopimuksen
- Carlo Ancelotti vastasi José Mourinhon kehuihin: ”Meitä yhdistää yksi asia”
- Atléticon nuori luottopelaaja kävi polvileikkauksessa
- Ota tai jätä – Real Madrid tekemässä viimeisen tarjouksensa Kylian Mbappélle
- Espanja joutui kuolemanlohkoon EM-kisoissa
- Kuin mestarin elkein! Piskuinen Girona jatkoi hurjaa alkukauttaan loppuhetkien voittomaalilla
- Real Madrid ei päästä La Ligan sensaatiota karkumatkalle – vakuuttava voitto Bernabéulla
- Sport: Barcelonan tolppien väliin noussut maalivahti harkitsi seurasta poistumista keväällä – pettyi Xavin ratkaisuun
- Pedro: ”Pelaajat pelkäävät uransa loppuvan, kun poistut Barcelonasta”
- Carlo Ancelotti vastasi José Mourinhon kehuihin: ”Meitä yhdistää yksi asia”
- ”Helvetinmoinen pelaaja” – Getafen valmentaja luuli Mason Greenwoodin hankintaa vitsiksi
- Rafael van der Vaart paljasti: Real Madridin joukkue oli takavuosina juhlimassa ennen Clásico-tappiota: ”Siksi hävisimme sen ottelun”
- Huippuseurojen himoitsema Nico Williams solmi jatkosopimuksen