Athletic Bilbaon tähtäin tiukasti neljännessä sijassa – ”Tavoite vielä kaukana”

La Ligan jäädessä lyhyellä joulutauolle sarjataulukon neljättä sijaa pitää hallussaan Athletic Bilbao ja joukkueen päävalmentaja Ernesto Valverde vakuuttaa, että joukkueen suistaminen nykysijoitukseltaan ei tapahdu ainakaan ilmaiseksi.
Samalla Valverde myöntää että neljännen sijan säilyttäminen kauden loppuun saakka vaatii joukkueelta venymistä keväällä. Eroa viidenteen sijaan – ja veriviholliseen Real Sociedadiin – on neljä pistettä.
Athleticin syksy on jopa joukkueen omien odotusten mukaan sujunut yläkanttiin, mutta Valverde ei laske rimaa tämän takia.
– Olen aina optimistinen tällaisten haasteiden suhteen ja uskoin, että olemme taulukon ylemmällä puoliskolla. Ehkä ei kuitenkaan näin pian näin korkealla, Valverde sanoi Rayo Vallecanon kaaduttua syksyn päätöskierroksella.
– Joukkue on luottavainen ja tehnyt sen minkä minun nähdäkseni pystyy.
Matka kevääseen on kuitenkin pitkä ja vaatii Athleticilta melkoisen parannuksen viime kauteen, jos nykysijoitus halutaan säilyttää.
– Puolustamme sijoitustamme joka oikeuttaa Mestarien liigaan, mutta viime vuonna siihen tarvittiin 66 pistettä ja meidän pitäisi siihen yltääksemme parantaa viime kauden saldoamme yli 50 prosenttia, valmentaja muistutti.
– Se on mahdollista, mutta tällä hetkellä se on vielä kaukainen tavoite. Siihen yltääksemme joukkueen on pystyttävä pelaamaan tasaisesti koko kauden. Jouluun saakka olemme siihen kuitenkin pystyneet.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio