Messi vs. Ronaldo – 3. erä

La Ligaa on pelattu 15 kierrosta, joten on taas aika selvittää Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon välit. Kahden erän jälkeen tilanne on kutkuttavan tasainen 1-1. Raju taistelu laliiga.comin rankingin ykköspaikasta on valitettavasti vienyt molemmat sairastuvalle.
Lionel Messi
Vaikka argentiinalainen on ollut koko syksyn enemmän tai vähemmän loukkaantuneena, hän ehti jättää merkkinsä myös kolmanteen erään. Messi ehti pelata kaksi kokonaista ottelua liigassa ja yhden Mestarien liigassa.
Celta Vigoa vastaan Messi oli hyvässä vireessä. Messi laukoi 10 kertaa muttei onnistunut maalinteossa. Syöttöpiste irtosi Cesc Fàbregasin tekemään 3-0-maaliin.
Katalonian derbyssä Barcelona voitti Espanyolin niukasti 1-0. Messi voitti jälleen ottelun laukaustilaston, mutta maalia hän ei saanut aikaan.
Mestarien liigan pelissä AC Milania vastaan Kirppu sai karistettua apinan selästään. Kaksi maalia nosti Messin saldon Mestarien liigassa kuuteen.
Liigapelissä Real Betisiä vastaan Messi loukkaantui 20 minuutin kohdalla.
Cristiano Ronaldo
Ronaldo ehti pelata kolmannessa erässä muutaman ottelun enemmän ennen loukkaantumistaan.
Clásico-pettymys haihtui nopeasti Sevillaa vastaan paukutettuun hattutemppuun. Rayo Vallecanoa vastaan Ronaldo osui ”vain” kahdesti. Socidedad-peli palautti portugalilaisen hattutemppukantaan. Lisäksi Ronaldolle merkittiin maalisyöttö.
Almeríaa vastaan Ronaldo ehti tehdä yhden maalin ennen loukkaantumistaan 53 minuutin pelin jälkeen.
Mestarien liigassa Ronaldo ehti pelata kolmannen erän aikana yhden ottelun. Vierasottelu Juventusta vastaan päättyi 2-2-tasapeliin, Ronaldo teki yhden ja syötti yhden maalin.
Seurajoukkuekiireiden lisäksi Ronaldo ehti johdattaa Portugalin MM-kisoihin latomalla Ruotsia vastaan neljä maalia kahdessa ottelussa.
Arvio
Supertähdistä toinen oli tähti ja toinen tavallinen kuolevainen. Messi teki neljässä pelaamassaan ottelussa tehot 2+1. Ronaldo pelasi viidessä ottelussa, joissa syntyi käsittämättömät tehot 10+2.
Jos pelaajien suorituksia peilaa tuloksiin, tilanne ei juurikaan muutu. Barcelona voitti kaikki Messin pelaamat ottelut. Ronaldon pelaamista otteluista Real Madrid voitti neljä ja pelasi yhden tasan (Juventus).
Veivasi asiaa miten hyvänsä, Ronaldo on kolmannen erän kiistaton voittaja. Ei Messikään huono ollut, mutta Ronaldo oli täysin pitelemätön. Erävoiton myötä tilanne on Ronaldon hyväksi 2-1.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Seurapomo kertoi: Näin Antonyn paluu Betisiin toteutui – ”Hänellä on oma vaatemallistonsa”
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Barcan jättänyt toppari kommentoi siirtoaan Saudi-Arabiaan
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla