Cristiano Ronaldo: ”Atlético vahva haastaja mestaruustaistelussa”
Kuva: Getty Images
La Ligan alkukausi on osoittanut, että mestaruustaistelu käydään pitkästä aikaa kenties hiukan laajemman ryhmän kesken, kuin vain FC Barcelonan ja Real Madridin kaksintaisteluna. Atlético Madridin meno tuntuu vain paranevan kauden edetessä, ja myös Realin Cristiano Ronaldo varoittaa unohtamasta paikallisvastustajaa.
Atlético jakaa viikonlopun jälkeen kärkipaikkaa Barcelonan kanssa kolme pistettä edellä Realia, eikä CR7 pidä asetelmia suurena yllätyksenä.
– Totta kai he ovat taistelemassa mestaruudesta, en ole yllättynyt siitä kuinka hyvin he ovat pelanneet. Joukkue on näyttänyt todella vahvalta ja organisoidulta jo viime vuodesta lähtien, ja heillä on huippuvalmentaja, Ronaldo arvioi Marca Awards -tapahtumassa.
– Atlético on erittäin vahva joukkue ja taistelee tällä kaudella mestaruudesta. Se on vahva ehdokas, mutta olen vakuuttunut, että Real Madrid kuitenkin lopulta voittaa.
Ronaldo itse on toipunut loukkaantumisestaan, mutta Realin valmennusjohto on Marcan mukaan päättänyt lepuuttaa häntä ainakin ensi viikon Mestarien liigan lohkovaiheen päätöskierroksen kamppailuun saakka. Ronaldo ei välttämättä pelaa vielä FC Kööpenhaminaakaan vastaan, sillä Real on jo varmistanut Mestarien liigan alkulohkonsa voiton.
LUE MYÖS:
- Kärsimätön Real Madrid kärsi tappion kotonaan
- Laita nimi mieleen! Marcelo puhui yleviä 18-vuotiaasta Real Madrid -lupauksesta
- Real Madrid lähimpänä tähtipuolustajan hankintaa – siirto ärsyttäisi Barcelonaa
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun

- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta