Sevilla pääsemässä jaloilleen – Valencian Jonasille hattutemppu
Kuva: Getty Images
Sevillan hyvät otteet jatkuivat sunnuntaina, kun joukkue kaatoi Granadan vieraissa maalein 2-1. Voitto oli Sevillalle jo kolmas peräkkäinen La Ligassa. Neljättä sijaa hallussaan pitävä Villarreal on kuuden pisteen päässä.
Kevin Gameiro iski voitto-osuman kolmen minuuttia ennen täyttä aikaa. Aiemmin Carlos Bacca oli vienyt Sevillan johtoon, ja Yacine Brahimi tuonut Granadan tasoihin rangaistuspotkumaalilla. Erotuomari Carlos del Cerro Grande jakoi Sevilla-pelaajille peräti seitsemän varoitusta. Granada selvisi kolmella keltaisella kortilla.
Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa Real Betis ja Rayo Vallecano tahkosivat 2-2-tasapelin. Kotijoukkue Betis oli lähellä voittoa, kun Joan Verdú iski 2-1-johto-osuman 81. minuutilla. Rayo tuli kuitenkin tasoihin lisäajalla Alberto Buenon maalilla. Ottelu oli Betisille jo kahdeksas peräkkäinen liigassa ilman voittoa.
Kahdeksalta illalla alkaneessa ottelussa Valencia otti selvän 3-0-voiton Osasunasta. Jonas vastasi kaikista kotijoukkueen maaleista. Erikoista ottelussa oli se, että hattutemppu syntyi kahdeksan minuutin sisään. Maalien syntymistä helpotti Francisco Puñalin suora ulosajo vartin pelin jälkeen.
La Liga sunnuntaina
Real Betis – Rayo Vallecano 2-2 (1-0) 1-0 Antonio Amaya (27.) 1-1 Alberto Bueno (51.) 2-1 Joan Verdú (81.) 2-2 Alberto Bueno (90+2.) Granada – Sevilla 1-2 (0-1) 0-1 Carlos Bacca (23.) 1-1 Yacine Brahimi rp. (61.) 1-2 Kevin Gameiro (87.) Valencia – Osasuna 3-0 (1-0) 1-0 Jonas (45.) 2-0 Jonas (48.) 3-0 Jonas (53.) Athletic Bilbao – FC Barcelona klo 22LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari