Bale iski hattutempun – myös Atlético voitokas

Gareth Bale viimeisteli hattutempun, ja Karim Benzema osui kerran, kun Real Madrid kaatoi lauantai-illan La Liga -ottelussa Real Valladolidin maalein 4-0.
Loukkaantuneen Cristiano Ronaldon paikalla pelannut Ángel di María oli avata maalihanat jo viiden minuutin pelin jälkeen, mutta luja laukaus kolahti ylärimaan.
Ensimmäisen puolituntisen aikana di María, Karim Benzema ja Sergio Ramos pääsivät vuorotellen yrittämään maalintekoa. Kuparinen rikkoutui lopulta 33. minuutilla. Valladolid-maalivahti Diego Mariño torjui di Marían pienestä kulmasta tulleen laukauksen epäonnekseen suoraan Balelle, joka puski paluupallon maaliin.
Pari minuuttia myöhemmin Madrid osui toistamiseen. Balen erinomainen keskitys löysi tiensä Benzeman päähän. Ranskalaisella oli helppo työ nikata lukemat 2-0:aan.
Bale viimeisteli illan toisen onnekkaan osumansa reilun tunnin pelin jälkeen. Tällä kertaa Mariño torjui Marcelon keskityksen suoraan walesilaiselle, joka viimeisteli kauden kuudennen osumansa Espanjan pääsarjassa.
Ottelun viime hetkillä Bale viimeisteli kolmannen maalinsa. Marcelo tarjoili erinomaisen syötön, jonka Bale sai rauhassa putata maaliin.
Aiemmin pelatuissa otteluissa Atlético Madrid löi Elchen 2-0 ja Celta Vigo Almerían maalein 3-1. Atléticon maaleista vastasivat Koke ja Diego Costa, jolle osuma oli jo kauden 15:s.
Kokoonpanot
Real Madrid
25 López
15 Carvajal
3 Pepe
4 Ramos
12 Marcelo
19 Modric
14 Alonso
11 Bale
12 Isco
22 di María -> Jesé (74.)
9 Benzema -> Morata (74.)
Real Madrid, vaihtopenkki
16 Casemiro
1 Casillas
24 Illarramendi
20 Jesé
38 Llorente
21 Morata
18 Nacho
Real Valladolid
13 Mariño
24 García
6 Rueda
4 Valiente
17 Peña
18 Rubio
16 Sastre -> Osorio (86.)
5 Rossi
11 Larsson -> Ramos (46.)
9 Guerra -> Manucho (74.)
21 Bergdich
Real Valladolid, vaihtopenkki
8 Baraja
3 Barmettler
23 Manucho
1 Jiménez
7 Osorio
14 Ramos
2 Rukavina
La Liga lauantaina
Elche – Atlético Madrid 0-2 (0-0)
0-1 Koke (63.)
0-2 Diego Costa (74.)
Celta Vigo – Almería 3-1 (1-1)
0-1 Suso (9.)
1-1 Fabian Orellana (26.)
2-1 Borja Oubiña (49.)
3-1 Charles (59.)
Real Madrid – Real Valladolid 4-0 (2-0)
1-0 Gareth Bale (33.)
2-0 Karim Benzema (36.)
3-0 Gareth Bale (64.)
4-0 Gareth Bale (89.)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään