Löytyykö Barҫan maalivahtiratkaisu vaihtopenkiltä?

Kuva: Getty Images
Víctor Valdésin lähtöä Barcelonasta kauden päätteeksi pidetään jo seurassakin käytännössä varmana ja uutta ykkösmaalivahtia on etsiskelty Camp Noulle pitkin syksyä. Valdés ei kuitenkaan ole nykyisellään toki Barҫan ainoa maalivahti, joten ratkaisu voi löytyä hyvinkin läheltä.
Nykyinen kakkosmaalivahti José Manuel Pinto vakuuttaa, että ei ole missään vaiheessa heittänyt pyyhettä kehään ykkösmaalivahdin paikan suhteen.
– En ole luovuttanut taistelua pelipaikasta, Pinto totesi hyväntekeväisyysprojektin avajaisissa Marcan mukaan.
– Ensi kauteen on vielä pitkä matka, mutta harjoitteluni tähtäimessä on olla numero 1.
Pinto myöntää samalla, että ykkösmaalivahdin paikan valtaaminen tällä hetkellä on melkoisen epätodennäköistä.
– Valdés on lyömättömässä kunnossa; tämä on yksi hänen parhaista kausistaan, Pinto kehui.
Pinto ei olisi Barcelonalta pitkän tähtäimen ratkaisu, sillä ikää maalivahdilla on jo 38 vuotta. Yli vuosikymmenen Celtassa pelannut Pinto on kuulunut Barcelonan kokoonpanoon jo kesästä 2008. Otteluita ykkösjoukkueen maalilla on kertynyt kaikkineen vain parikymmentä. Päävastuuta hän on kantanut lähinnä cupin otteluissa vuosien varrella.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”
- Raphinha paljasti: Harkitsi toden teolla siirtyvänsä Saudi-Arabiaan
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä