Atlético Madrid tarkkailee kahta Bundesliiga-tähteä
Kuva: Getty Images
AS-urheilulehti kirjoitti lauantaina Atlético Madridin olevan erittäin kiinnostunut kahdesta nuoresta bundesliigatähdestä. Atléticon johtoa kävi paikan päällä Hoffenheim-Bayern München-ottelussa seuraamassa Hoffenheimin brasilialaisen Roberto Firminon peliä. Nuorukaisen haluttiin nähdä pelaavan nimen omaan huippujoukkuetta vastaan.
AS:n mukaan 22-vuotias brassi pelaa luultavasti viimeistä kauttaan Hoffenheimissa ja seuralla voisi olla juuri hänenkaltaiselleen pelaajalle käyttöä ensi kaudella. Firminon eduksi katsotaan, että hän on käyttökelpoinen niin keskellä kuin myös kentän molemmilla laidoilla. SportBildin mukaan Atléticon ensisijainen toive pelintekijäksi olisi Wolfsburgin Diego, mutta tämän korkean palkkatoiveen vuoksi nuorempi brasilialainen Firmino olisi paljon taloudellisempi vaihtoehto.
Samaisen espanjalaislähteen mukaan La Ligan kakkosena oleva Atlético on kiinnostunut myös vahvan läpimurron tällä kaudella tehneestä HSV-hyökkääjästä Pierre-Michel Lasoggasta. 21-vuotias Lasogga on tehnyt tällä kaudella yhdeksän maalia yhdeksässä ottelussa ja on herättänyt niin saksalaisten kuin ulkomaalaistenkin seurojen mielenkiinnon. Atlético valmistautuu siihen, että joukkueen ykköspyssy Diego Costa vaihtaa ensi kesänä maisemaa, ja katsastaa jo hyvissä ajoin uutta verta hyökkäykseensä.
LUE MYÖS:
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan

- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta