Manchester United Real Madrid -kaksikon perässä – siirtoja jo tammikuussa?
Kuva: Getty Images
Espanjalaismedian tietojen mukaan Englannin Valioliigan Manchester United on vakavissaan Real Madridin Sami Khediran ja Ángel di Marían kintereillä. Tietojen mukaan ManU olisi tekemässä kaksikosta tarjousta ja tavoittelee molempia riveihinsä jo tammikuun siirtoikkunan aikana.
Mundo Deportivo kertoo, että tarjousten suuruuskin on jo tiedossa. Lehden mukaan ManU on valmis maksamaan Khedirasta 42 miljoonaa euroa ja di Maríasta tasan puolta pienemmän summan eli 21 miljoonaa.
Lehti kertoo edelleen, että ManU-manageri David Moyesin oikea käsi Phil Neville oli paikan päällä tarkkailemassa kaksikkoa taannoisessa Sevilla-ottelussa.
Kesällä 2010 Stuttgartista siirtynyt 26-vuotias Khedira on kuluvalla kaudella kuulunut suhteellisen säännöllisesti Realin kokoonpanoon pelaten kymmenessä La Ligan ottelussa ja avausmiehistössä kaikissa neljässä Mestarien liigan ottelussa.
Samaan aikaan Realin riveihin Khediran kanssa siirtynyt 25-vuotias di María on pelannut kuluvalla kaudella 12:ssa La Ligan ottelussa ja niin ikään kaikissa neljässä Mestarien liigan kamppailussa. Laituri on onnistunut myös maalinteossa kaikkiaan kolmesti.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot