Valencia jäi tasapeliin – Sevillalle voitto
Kuva: Getty Images
Valencia joutui tyytymään 2-2-tasapeliin, kun se isännöi Real Valladolidia sunnuntai-iltana. Éver Banegalla oli erinomainen tilaisuus viedä isännät heti alussa johtoon, mutta rangaistuspotku epäonnistui. Vain pari minuuttia myöhemmin Javi Guerran iskemä avausmaali hankaloitti entisestään Valencian asemaa.
Dorlan Pabón tasoitti puolen tunnin kohdalla. Gilberto García vei Valladolidin uudestaan johtoon toisen puoliajan alussa. Vartti ennen täyttä aikaa Sofiane Feghouli tasoitti loppulukemat Sergio Canalesin esityöstä.
Piste nosti Valencian pari pykälää ylemmäs sarjataulukossa. Sijoitus on nyt yhdeksäs. Valladolid puolestaan nousi ylös kellarikerroksesta sijalle 15.
Iltapäivällä pelatussa ottelussa Sevilla haki 3-1-voitolla täydet pisteet Espanyolin luota. Vierasjoukkue sai otteluun erinomaisen alun. Federico Fazio ja Vitolo veivät Sevillan 2-0-johtoon jo 10 minuutin pelin jälkeen. Espanyol tuli Sergio Garcían osumalla maalin päähän, mutta Carlos Baccan maali tunnin kohdalla lopetti kotijoukkueen pyristelyn.
Voiton myötä Sevilla nousi sarjataulukossa Espanyolin ohi. Matkaa Mestarien liigaan oikeuttavaan neljänteen sijaan on seitsemän pistettä.
La Liga sunnuntaina
Espanyol – Sevilla 1-3 (1-2) 0-1 Federico Fazio (3.) 0-2 Vitolo (10.) 1-2 Sergio García (24.) 1-3 Carlos Bacca (59.) Valencia – Real Valladolid 2-2 (1-1) 0-1 Javi Guerra (9.) 1-1 Dorlan Pabón (29.) 1-2 Gilberto García (50.) 2-2 Sofiane Feghouli (76.) Villarreal – Atlético Madrid klo 20 Real Betis – FC Barcelona klo 22LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui