Atlético Madrid ratkaisi voiton 13 sekunnissa
Real Betisistä ei ollut huippuvireisen Atlético Madridin pysäyttäjäksi La Ligan kymmenennellä kierroksella. Loppulukemat kirjattiin murskaavasti Atléticon hyväksi 5-0. Betis sinnitteli mukana 13 sekuntia, kunnes palloa kaivettiin maaliverkoista. Maalintekijäksi merkittiin vasta 18-vuotias Óliver Torres.
– Torresilla on edessään fantastinen tulevaisuus. Hän pelasi erinomaisesti, ja ihmiset saavat nauttia tästä pelaajasta monta monta vuotta. Hänellä on ainekset kehittyä erityiseksi pelaajaksi, David Villa kuvaili ottelun jälkeen Torresia.
Villa oli itsekin pelipäällä, sillä hän viimeisteli Atléticon toisen ja kolmannen maalin. Ensimmäinen syntyi puskemalla Filipe Luisin keskityksestä, toinen lujalla vasemman jalan laukauksella maalin kattoon.
Ensimmäisellä puoliajalla rangaistuspotkua toivonut Diego Costa lisäsi tililleen jo kauden 11. La Liga -maalin. Hyvän ottelun pelannut Villa syötti, ja Costa sijoitti takanurkkaan vasurillaan. Lisäajalla Gabi kaunisteli loppulukemat 5-0:aan.
La Liga sunnuntaina
Sevilla – Osasuna 2-1 (0-0) 1-0 Ivan Rakitic (55.) 2-0 Jairo Samperio (75.) 2-1 Oriol Riera (87.) Villarreal – Valencia 4-1 (2-0) 1-0 Ikechukwu Uche (17.) 2-0 Hernán Pérez (22.) 3-0 Giovani dos Santos (50.) 3-1 Ricardo Costa (63.) 4-1 Giovani dos Santos (84.) Real Sociedad – Almería 3-0 (1-0) 1-0 Antoine Griezmann (13.) 2-0 Antoine Griezmann (50.) 3-0 José Ángel (55.) Atlético Madrid – Real Betis 5-0 ( 1-0 Óliver Torres (1.) 2-0 David Villa (53.) 3-0 David Villa (57.) 4-0 Diego Costa (65.) 5-0 Gabi (90+2.)LUE MYÖS:
- Espanjan MM-sankari ehdolla sekä parhaaksi että huonoimmaksi pelaajaksi maailmassa
- Iso käänne Real Madrid -pelaajan kaudessa: nyt rikkoutui Lionel Messin kuuluisa ennätys
- Real Madrid lähetti lainalle – 19-vuotiaalle lupaukselle hattutemppu Italiassa
- Kylian Mbappé diktaattorina – nyt hän puhuu
- Tappelu Real Madridin pukukopissa kohahdutti – näin José Mourinho kommentoi
- Barcelona palkitsi hyökkääjälupauksensa – enää ei tarvitse jarrutella
- La Ligan kulttipelaaja lopettaa uransa maajoukkueessa
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan
- Deco: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Barcelonaan
- Jamie Carragher: Nyt on Barcelonan aika menestyä Mestarien liigassa

- Barcelona-pomolta kylmä arvio: tämän takia Marcus Rashford sai lähtöpassit
- Ballon d’Orin voittajaehdokkaat julkaistu – Barcelona-pomo ällistyi: ”Maailmanlaajuinen skandaali”
- Jamie Carragher: Nyt on Barcelonan aika menestyä Mestarien liigassa