Sergio Ramos syytti tuomaria tappiosta
Real Madridin varakapteeni Sergio Ramos ei ollut lainkaan tyytyväinen 1-2-tappioon päättyneen Clásicon jälkeen. Ramosin mukaan päätuomari Undiano Mallenco ratkaisi ottelun väärillä tuomioillaan.
Barcelonan rangaistusalueella nähtiin kaksi kyseenalaista tilannetta. Ensimmäisellä puoliskolla pallo osui maassa maanneen Adrianon käteen. Käsivirhe ei ollut tahallinen eikä vaikuttanut millään lailla peliin, joten rangaistuspotku olisi ollut liian kova tuomio.
Toisessa tilanteessa Javier Mascherano työnsi typerästi Cristiano Ronaldoa selästä. Kontakti ei ollut suuri, mutta Mascheranon kädet olivat selvästi Ronaldon selässä. Pilkkuun oli aineksia, mutta pilli pysyi Mallencon taskussa.
– Tuomari oli ratkaisevassa osassa. Me kärsimme tuomarityöskentelystä, se oli selvä rangaistuspotku, Ramos totesi ottelun jälkeen.
Topparina yleensä pelaava Ramos pelasi poikkeuksellisesti keskikentän pohjalla. Hänet vaihdettiin Asier Illarramendiin 56. minuutilla.
– Ei ollut paljon aikaa harjoitella keskikentällä. Pelaan siinä mielelläni ja pelaan aina siellä, missä päävalmentaja haluaa, Ramos sanoi.
Ramos sanoi myös, että Barcelonaa vastaan on vaikeaa pelata, ja että Real Madrid aiheutti etenkin toisella puoliajalla Barcalle hankaluuksia, mihin Real voi olla tyytyväinen.
LUE MYÖS:
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta

- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa