Näkökulma: Bale jäi Neymarin jalkoihin – syyttäkää Péreziä

Pöly alkaa pikkuhiljaa laskeutua ympäri maailmaa. FC Barcelona voitti kauden ensimmäisessä Clásicossa Real Madridin maalein 2-1. Ottelun alla odotettiin ennen kaikkea Neymarin ja Gareth Balen otteita. Kumpi oli parempi?
Aloitetaan Neymarista. 21-vuotias brasilialainen pelasi 84 minuuttia. Hän oli jatkuva uhka Real Madridin puolustukselle. Realin oikea pakki Daniel Carvajal teki minkä pystyi, mutta oli usein askeleen Neymaria jäljessä. Neymarin huippuhetki oli luonnollisesti ottelun avausmaali. Täysosuman lisäksi nuori hyökkääjä pääsi pariin maalintekopaikkaan. Eniten Neymarin illasta kertoo se, että Barcelona käytti hyökkäyksissään jatkuvasti vasenta laitaa. Se on paljon sanottu, sillä Lionel Messi pelasi lähtökohtaisesti oikealla.
Entäpä sitten Bale? Loukkaantumisista toipunut walesilainen pelasi noin tunnin, kunnes hänet vaihdettiin Karim Benzemaan. 60 minuutin aikana Bale laukoi rangaistusalueen ulkopuolelta kahdesti yli maalin. Ainoa isompi tilastomerkintä tuli varoituksen myötä juuri ennen taukoa.
Kahdesta debytantista Neymar oli se joka onnistui. Voidaan kysyä, onko reilua, että Balelle vihelletään? Ei. Ei ollut Balen päätös, että Real Madridin presidentti Florentino Pérez päätti siirtää 100 miljoonaa (vai oliko se 91 miljoonaa) euroa Tottenhamin tilille Balea vastaan. Sillä samalla hetkellä Balen taso nousi Realin kannattajien silmissä monta pykälää. ”Hänen on oltava poikkeuksellinen, koska hänestä maksetaan niin paljon”. Väärin. Balesta maksettiin niin paljon todennäköisesti sen takia, että Pérez ei voinut sulattaa Neymarin menettämistä pahimmalle kilpailijalle. Ja juuri siitä Bale joutuu syyntakeettomana maksamaan hintaa.
Neymar on pelaaja, josta Barcelona maksoi mahdollisesti ylihintaa, mutta jolle oli oma paikka tarjolla vasempana laitahyökkääjänä. Bale sen sijaan on kuin se tuolileikin kaveri, jolle ei riitä tuolia. Realin päävalmentaja Carlo Ancelotti yritti ratkaista palapelin asettamalla hyökkäykseen samaan aikaan Balen, Cristiano Ronaldon ja Ángel di Marían. Ei toiminut. Balen siirron aikaan heitin ilmoille kysymyksen, millä pelipaikalla Bale pelaa Realissa. Kysymys on yhä aiheellinen, sillä ratkaisua ei ole löytynyt. Ja niin kauan kuin ratkaisua ei löydy, Balella ei ole mitään mahdollisuuksia loistaa.
Neymar siis päihitti Balen kauden ensimmäisessä Clásicossa. Se ei varsinaisesti yllättänyt. Balen kannalta on vain toivottava, että Ancelotti pyörittelee rubikin kuutionsa sellaiseen asentoon, että kaikki löytävät oman paikkansa palapelistä. Juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että Pérez on käynyt markkinoilla ostamassa lihaa ja kalaa, ja Ancelottin pitäisi asetella ne samalle lautaselle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa