Rayo hurjana lupauksen lisäpelikiellosta – ”Rangaistus on epäreilu”
Rayo Vallecanossa ollaan kaikkea muuta kuin tyytyväisiä La Ligan kilpailukomitean nuorelle lupaukselle Saúl Ñíguezille lätkäisemästä kahden ottelun lisäpelikiellosta.
Keskikenttämies sai punaisen kortin kahden varoituksen myötä viikonlopun ottelussa Almeríaa vastaan ja sitä myötä automaattisen yhden ottelun pannan. Nyt kilpailukomitea on kuitenkin lätkäissyt päälle kaksi ottelua ylimääräistä pelikieltoa.
Ratkaisua perusteltiin Saúlin jatkuneella sananvaihdolla erotuomarin kanssa, koska hän oletti saaneensa vasta ensimmäisen varoituksensa ottelussa. Rayon urheilujohtaja Felipe Minambres on ilmoittanut seuran valittavan tuomiosta.
– Rangaistus ei ole oikeassa mittasuhteessa ja on epäreilu. Olemme todella yllättyneitä tapahtuneesta. Kyse ei ollut mistään loukkauksesta tai uhkailusta pelaajan puolelta, Minambres sanoi Cadena Serille.
– Toisen keltaisen kortin osalta oli epäselvyyttä ja hän halusi vain sanoa tästä erotuomarille. Kahden ottelun lisäpelikielto on ylimitoitettu, komitea ampuu kärpäsiä tykillä.
18-vuotias Saúl debytoi La Ligassa viime keväänä Atlético Madridin riveissä, mutta siirtyi lainalle Rayoon täksi kaudeksi ja on saanut hyvin vastuuta alkukaudella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä