Pelko kieliopinnoista vei Iscon Real Madridiin

Kesällä Real Madridin riveihin Málagasta siirtynyt Isco on yksi Espanjan jalkapallon suurista tulevaisuuden nimistä ja alkukausi on jo osoittanut, että hän pystyy ottamaan suuren roolin myös Real Madridissa. Kaukana ei kuitenkaan ollut, ettei Isco olisi jo useampi vuosi sitten siirtynyt Barcelonaan.
Iscon juniorivuosien valmentaja Atlético Benamielista, Salvador Burgos, paljasti Goal.comille, että siirto Barҫaan kesällä 2010 kariutui varsin erikoiseen seikkaan.
– Hänen perheensä oli epäileväinen Barcelona-sopimuksen suhteen, sillä hänen olisi ollut pakko mennä katalaanin kursseille, Burgos kertoi.
Sinällään Barcelona olisi Burgosin mukaan ollut Iscolle itselleen luontevampi vaihtoehto.
– Hän ei koskaan puhunut Real Madridisa. Hän on Málaga-fani lapsuudesta saakka, mutta nuorempana hän piti ehdottomasti enemmän Barҫasta kuin Realista.
Vaikka alkukausi Realissa on sujunut 21-vuotiaalta Iscolta mainiosti, Burgos pelkää että edessä saattaa olla jonkinlainen suvantovaihe. Ympyrät ovat uudet, paineet kovat ja pelejä paljon.
– Isco ei ole koskaan ollut fyysisesti mikään voimanpesä ja nyt hän pelaa joka kolmas päivä suuren paineen alla. Siirtyessään Realiin hänellä oli maajoukkuetehtävissä saatu kolhu nilkassa ja luulen, että hän joutuu nyt maksamaan hintaa siitä ettei saanut enempää lepoa viime kuussa. Real Madridilla tuntuu olevan kiire nostaa uusia hankintojaan parrasvaloihin, mutta se on virhe.
Tilanne näkyy Burgosin mukaan jo nyt Iscon otteissa.
– Iscolle pitäisi antaa aikaa tulla sisään asteittain. Hänellä on nyt ollut pari vaisumpaa peliä, mutta heti kun hän saa lepoa, hän tulee varmasti esiintymään loistavasti 4-5 ottelussa. Olen varma että hänen kuntonsa nousee Real Madridissa, mutta tällä hetkellä häntä pitäisi peluuttaa säästeliäämmin.
Lauantain ottelussa entistä seuraansa Málagaa Isco aloittikin vaihtopenkillä, josta päävalmentaja Carlo Ancelotti poimi hänet peliin 73. minuutilla.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon