Yksinäinen lipunkantaja – englantilaispelaaja La Ligassa

Montako englantilaista pelaa La Ligassa? Tai vielä ”helpompi” – heitä on vain yksi, kuka? Useimpien vastauksena tulee varmasti luontevasti Gareth Bale, mutta Bale on walesilainen. Englannin värejä La Ligassa edustaa yksinään Elchen Charlie l”Anson, jonka nimi tuskin kovin monelle kertoo yhtään mitään.
L”Ansonin kohdalla kyse ei ole mistään kaksoiskansalaisuudesta tai sen suuremmasta espanjalaistaustasta. Hän on syntynyt Lutonissa ja on pesunkestävä britti, mutta aivan tavallinen 20-vuotiaan topparin tie La Ligaan ei ole ollut.
L”Anson on asunut perheensä kanssa pitkään Málagassa, mutta palasi Englantiin Nottingham Forestin kykyjenetsijöitten pantua hänet merkille junioriturnauksessa. Toppari päätyi tekemään ensimmäisen ammattilaissopimuksena lopulta Grimsbyn kanssa ja debytoi ”Marinersin” riveissä jo 17-vuotiaana. Vuosi sitten hänen sopimuksensa kuitenkin purettiin taloudellisista syistä ja l”Anson päätti palata Espanjaan.
Mitään tietoa seurasta ei ollut, mutta hän pääsi Elchen testiin ja onnistui vakuuttamaan seuran sopimuksen arvoisesti. Lokakuun alussa l”Anson teki debyyttinsä La Ligassa Espanyolia vastaan. Ero Englantiin on hänen mukaansa merkittävä.
– Englannissa kaikki katsoivat pituuttani eivätkä uskoneet, että pystyisin pelaamaan topparina. En ole kaikkein suurikokoisin, mutta kyse ei ole vain pituudesta, vaan ajoituksesta, sijoittumisesta ja siitä miten hyppäät palloon, l”Anson sanoi Independentin haastattelussa.
L”Ansonin mukaan hän on ottanut mukaansa paljon myös englantilaisesta jalkapallosta ja pyrkii poimimaan parhaat piirteet molemmista pelikulttuureista.
– Grimsbyssä pelasimme topparit leveällä. Monet joukkueet haluavat rakentaa peliä alhaalta saakka, mutta peli Englannissa on paljon fyysisempää ja siinä voi joutua vaikeuksiin, toppari sanoo ja painottaa, ettei pitkä pallo ole välttämättä yhtään huonompi vaihtoehto.
– Ei ole kyse vain siitä syötätkö lyhyen vai pitkän syötön, vaan siitä mihin syötät – ei vain pitkää kärkimiehelle, vaan tyhjään tilaan johon joku pystyy juoksemaan.
Espanjalaispelaajien taitoja arvostetaan Englannissa korkealle, mutta l”Ansonin mukaan arvostus toimii yhtä lailla toisin päinkin.
– Kyse on jonkin erilaisen arvostamisesta. Espanjalaispelaajia, jotka eivät välttämättä ole edes lyöneet läpi täällä, katsotaan Englannissa ja ihaillaan heidän tekniikkansa. Jos John Terry olisi uransa huipulla tullut tänne, täällä olisi puolestaan sanottu: ”Katsokaa hänen asennettaan, voimaa, sitoutumista ja kuinka hyvä hän on ilmassa”, l”Anson vertaa.
Miksi englantilaispelaajia sitten on Espanjassa niin vähän? Yleinen selitys on kieli, mutta l”Anson kuittaa nämä pelot pitkälti turhina.
– Kaikki luulevat, että kieli on iso ongelma, mutta minusta näin ei ole. Monet valmentajat täällä osaavat englantia, samoin monet pelaajat. Kaikki tulevat toimeen sillä.
Elchen vakiotoppariparin David Lomban – Alberto Botia tausta on samanlainen ja sinällään aika tyypillinen: kumpikaan ei nuorena onnistunut läpimurrossaan Barcelonassa ja ponnistaa nyt eteenpäin hiukan pienemmissä ympyröissä. Kaksikon haastajana on pelaaja, jonka tausta on sen sijaan La Ligassa tuiki harvinainen; Charlie l”Anson on sarjan yksinäinen englantilaispelaaja.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä