Barҫan puheenjohtaja: ”En halua lapsen kuolemaa tunnolleni”
Barcelona on tehnyt muutoksen pääsylippupolitiikkaansa. 26.10. pelattavasta El Clásicosta lähtien seitsemään kotiotteluun ei päästetä lapsia katsomoon ilman pääsylippua. Tähän saakka alle seitsemänvuotiaat lapset ovat päässeet Camp Noulle vanhempiensa seurassa ilman omaa pääsylippua.
Taustalla on nimenomaan El Clásico, joka pelataan poikkeukselliseen aikaan eli avauspotku on jo iltakuudelta. Tämän myötä on arvioitu, että lapsia olisi tulossa lehtereille jopa 40 000. Barcelonan puheenjohtaja Sandro Rosell on tehnyt päätöksen – tosin raskain mielin, kuten hän itse totesi.
– Kukaan ei ole enempää tätä päätöstäni vastaan kuin minä, mutta se oli pakko tehdä. Tämä oli velvollisuuteni, Rosell sanoi Catalunya Ràdiolle.
– Herään mieluummin lukemaan otsikoita ”Rosell ei päästä lapsia katsomoon” kuin otsikoita ”Rosell vastuussa lapsen kuolemasta”.
Päätös on herättänyt vastalausemyrskyn etenkin sosiaalisessa mediassa. Ennen kaikkea on vedottu siihen, että lasten kanssa otteluun lähtö on perheen perinne, joka nyt tuhoutuu. Rosell kuitenkin painotti, että turvallisuus on tärkein asia.
– Turvallisuusasiantuntijat ovat varoittaneet meitä, että normaalin 10 000:n sijasta jopa 40 000 lasta olisi tulossa Barҫa – Real Madrid -otteluun. Se tarkoittaisi kaikkiaan 140 000 katsojaa. Tässä ei ole kyse laista tai sen noudattamisesta, vaan olemme huolissamme siitä että mitä vain voisi tapahtua stadionin kolmannessa katsomokerroksessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madridin ex-tähti paljasti seuran suurimman ongelman: “Pelaajat ovat…”
- MD: Barcelona suunnittelee neljää hankintaa kesän siirtoikkunassa
- Atléticon pelaajat kyyneleissä finaalitappion jälkeen – ”Tämä sattuu paljon”
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan
- El Mundo: Real Madrid etsii uutta päävalmentajaa

- MD: Barcelona teki päätöksen Hansi Flickin tulevaisuudesta
- Kylian Mbappélta kova lupaus Real Madridin kriisin keskellä