Interin argentiinalaispuolustaja Valencian tähtäimessä
Kun ranskalaisen Adil Ramin lähtö Valenciasta alkaa näyttää väistämättömältä, on joukkueen takalinjojen vahvistaminen noussut samalla ajankohtaiseksi kysymykseksi. Valeciassakin eletään tarkan euron aikaan, joten vahvistuksia kartoitetaan tältä pohjalta tarkasti ja nyt listan kärkeen on noussut Napolin Federico Fernández.
24-vuotiaan Fernándezin mahdollista siirtoa puoltaa se, että argentiinalainen pelasi jo viime kaudella lainalla Getafessa, joten La Liga on tuttu sarja. Lisäksi vastuu Napolissa on alkukaudella jäänyt vähiin ja pelaaja itse saattaa hyvinkin hakea aktiivisesti uutta haastetta.
– Katsomme Federicon tilannetta marras- tai joulukuussa. Pojan pitää päästä pelaamaan ja hän on Argentiinan maajoukkuemies, joka haluaa valmistautua MM-lopputurnaukseen Brasiliassa parhaalla mahdollisella tavalla, Fernándezin agentti Gustavo Toni kertoi Tuttomercatowebille.
– Valencia on vaihtoehto, joskin hän haluaa edelleen vakuuttaa Rafan [Napolin päävalmentaja Rafael Benitez].
Topparin tontilla parhaiten viihtyvä Fernández siirtyi Napoliin vuonna 2011 kotimaastaan Estudiantesin riveistä. Avauskaudella vastuuta tuli kohtalaisesti, mutta Benitezin alaisuudessa minuutit ovat jääneet vähiin. Argentiinan maajoukkueessa Fernández on esiintynyt 18 kertaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”